CoBle-hankkeen viimeinen kokous Sloveniassa

Hankkeen viimeisessä kokouksessa Sloveniassa kokousjärjestelyistä vastasi CPI. Sloveniassa CPI toimii ammatillisen koulutuksen kehittämistehtävissä, http://www.cpi.si. CPI on OPH:n kaltainen organisaatio.

CoBle-hankkeen koordinoinnista vastannut Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMKin tutkijayliopettaja Anne-Maria Korhonen ja lehtori Satu Aarnio laittoivat hankekumppanit muistelemaan hankkeen vaiheita. He myös ohjasivat ryhmän miettimään yhteistä tulevaisuutta.

CoBle-lpgp puisina paloina pöydällä.
Diakuva, jossa hanketoimijoita pyydetään laatimaan viiden vuoden visio.

Keskusteluissa esiin nousi tekoälyn hyödyntäminen opetuksessa ja avoimen lähdekoodin ohjelmistojen tutuksi tuomisen tärkeys. Näiden aiheiden parista saattaa hyvinkin löytyä yhteistyöhankkeita toimijoiden välille tulevaisuudessa.
Osa keskusteluista käytiin luonnossa kävellen, aurinkoisessa ja kauniissa Kranjska Gorassa.

Ihmisiä kävelemässä kadulla. Taustalla vuorimaisema.

Rasekosta Koulutuspäällikkö Mikko Karilainen on ollut mukana hankkeessa alusta asti. Kehittämisasiantuntija Maikki Laukkanen tuli myöhemmin mukaan, vastuualueenaan osaamismerkkien, Open Badges, toteutus Rasekossa. Kuvassa myös Anne-Maria ja Satu HAMK:sta sekä Darko CPI:stä.

Viisi ihmistä seisoo ja poseeraa kameralle järven edessä.

Yhtenä osana ohjelmaa toimijat saivat valmistaa itselleen CoBle-korvakorut tai -avaimenperän. Tämän mahdolliseksi teki Fab Lab Raseko ja hankkeesta saatu osaaminen.

Puusta leikattuja erimuotoisia paloja pöydällä.

Raseko on mukana tammikuusta 2022 joulukuuhun 2023 kestävässä kansainvälisessä Individualised Learning in Collaborative and Blended Learning Environment (CoBle) -hankkeessa, jonka tavoitteena on parantaa opettajien pedagogisia ja digitaalisia taitoja yhdistelmäoppimisen toteuttamiseksi sekä tarjota opiskelijoille yksilöllisiä ja yhteistoiminnallisia verkko-opintojaksoja.

CoBle-hankkeen koordinaattorina toimii Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu.

Lisätietoa HAMK:n sivuilta

CoBLe-hankkeen sivusto

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑