Matkailu jatkuu lähiopetusten jälkeen työharjoittelun pariin. Vaihtoehtona oli jäädä toki Suomeen ja etsiä opintoja edistävää harjoittelua lähempänä, se ei vaan ole se, mitä haen saatuani tutkinnon valmiiksi.
Olin jo päättänyt heti Alanyan (Luminya palvelut) harjoittelujakson jälkeen jatkaa matkaani seuraavaan kohteeseen kauemmas Suomesta.
Jälleen kerran, kuten Alanayaan lähdettyäni 3 kuukaudeksi, asiat järjestyivät helposti. Tällä kertaa toki viisumin hakeminen, odottaminen, lisäselvityspyyntöjen lähettäminen ja taas odottaminen oli melko hermoja raastava, sillä lähtöön oli enää ainoastaan muutama päivä. Onneksi viisumihakemus myönnettiin 3 päivää ennen lentoa. HUH!
Aasia on aina kiinnostanut minua kaikin puolin, kulttuuri, toisten ihmisten kunnioittaminen, huomioon ottaminen ja se miten positiivinen asenne tarttuu jo heti siitä, kun kone laskeutuu kentälle. Tulin 2 yötä ennen työnteon alkamista tutustumaan itse yritykseen ja tuleviin kollegoihin. Toki ympäristö tuli käytyä lähialueilla läpi myös sen lisäksi, että univelkaa oli ihan riittävästi ja aikaero painoi päälle muutaman päivän saapumisen jälkeen.
Yrityksen nimi, jossa aloitin harjoittelujaksoni on Raya Divers (Sukellus yritys / Sukellus tarvikkeiden kauppa) https://rayadivers.com/
Tulin suorittamaan Matkailualan varausjärjestelmien käyttöä ja Matkailupalvelujen toteuttamisen. Oltuani täällä toista viikkoa, olen ollut sekä toimistossa opettelemassa ja tekemässä ajanvarauksia, myynyt meidän retkiämme ja alakerran kaupassa olevia tuotteita. Olen myös ollut mukana retkillä eri saarilla, päässyt snorklaamaan, ohjeistamaan asiakkaita, ja auttanut näiden retkien valmisteluissa seuraaville päiville.
Vaikken tullut opastuspalvelua suorittamaan, minua valmistellaan jo siihen, että korvaan aivan huippuoppaan, joka vaihtaa työpaikkaa. Kyseinen kaveri on syntyperäinen thaimaalainen, mutta asunut lähes koko ikänsä Suomessa, joten osaa tämän alan tärkeimmät kielet tässä yrityksessä. Osaa meidän retkemme, reitit, aikataulut, Thai historian lähes ulkoa. Tästä ei tule helppoa ottaa oppaan roolia tämän kaverin jälkee mutta kyllä mä tämän hoidan!
Jatkoblogissa kerron retkistä lisää kuvien ja videoiden kera!!
Jätä kommentti