
Kahvilan arki on tullut tutuksi ensimmäisen kuukauden aikana. Työtehtäviini on kuulunut kahvien myynti ja valmistus asiakkaiden toiveiden mukaisesti, myyntivitriinin täyttäminen, leivonnaisten koristelu sekä yleisen siisteyden ylläpitäminen kahvilassa. Kahvilassa tarjoillaan myös lounasta, joten olen päässyt myös valmistamaan salaatteja ja huolehtimaan että kaikkia ruokia on tarjolla riittävästi.
Kahvilan työ on ollut kiireistä ja palkitsevaa. Asiakkaat ovat olleet oikein mukavia ja mielellään vaihtavat kuulumisia ruokailun lomassa. Olen tutustunut uusiin ihmisiin, joka on aina kivaa. Pääasiassa asiakkaat ovat suomalaisia, jotka asuvat lähistöllä tai lomailevat Espanjassa. Kahvilan lounaalla tarjoillaan suomalaista kotiruokaa, joka maistuu hyvin suomalaisille.
On ollut myös mukava tutustua uuteen kaupunkiin ja olenkin ehtinyt käymään jo monissa kaupoissa ja kahviloissa, sekä ihan vaan katselemaan maisemia. Joukkoliikenneyhteydet ovat hyvät ja junalla tai bussilla pääsee kätevästi liikkumaan paikasta toiseen. Malagaan pääsee junalla puolessa tunnissa ja siellä kävinkin yhtenä viikonloppuna.


Jätä kommentti