Työharjoittelu Fuengirolassa

Matkalla Fuengirolaan.

Aloitin opiskelut kesäkuussa 2023 ja opiskelen matkailualan perustutkintoa. Jo koulutuksen alkuvaiheessa saimme tietoa, mahdollisuudesta suorittaa käytännön harjoittelujaksoja ulkomailla. Ensimmäiseksi harjoittelupaikaksi valikoitui Espanjan Fuengirolassa oleva Kukko events- ravintola. Päätin heti, että jaksolla tulen suorittamaan: KV- jakson, asiakaspalvelun ja kahvilapalvelut. Sitten alkoi käytännön asioiden suunnittelu. Fuengirola on suosittu lomailijoiden keskuudessa, joten asioiden hoitoon kului yllättävän paljon aikaa ja energiaa. Jokseenkin kohtuuhintaisten lentolippujen hankinta, lyhyessä ajassa tuotti ongelmia ja asunnon saanti oli vielä ongelmallisempaa. Pitkiin prosessiaikoihin matkan valmisteluissa on hyvä varautua.

Ja niin koitti päivä ja lähtö. Matka sujui hyvin ja majoituspaikka löytyi helposti. Matkalaukun purku ja pakollinen kulmakaupassa käynti. Seuraavana päivänä työpaikan etsintään ja oman ohjaajan kanssa työvuoroja suunnittelemaan. Työpaikalla kaikki sujui hyvin ja vastaanotto oli ystävällistä. Suunnitellut työtehtävät alkoivat hahmottua ja pääsin tekemään töitä heti. Ensimmäinen viikko meni seuratessa ja ohjaajan kanssa toimiessa. Seuraavalla viikolla pääsi sitten jo omatoimisesti työn touhuun. Vaikka harjoittelun tarkoitus oli kahvilapalvelun suorittaminen, olen päässyt mukaan myös ohjelmapalvelujen tuottamiseen ja tarjontaan. Odotan saavani jaksolta paljon, koska suoritan monta osa-aluetta tällä jaksolla.

Yt. Jan

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑