Tiivistetty kokonaisuus

STILL BE CONTINUED…

Here we go again! Taas mennään! Snorkkelin ohjaajasta / oppaasta, sukeltajaksi…

Aika Phuketissa on mennyt kuin siivillä, enää alle viikko jäljellä ja lämpöä piisaa. Sadekausi alkamassa huhtikuun puolella, joten sitä odotellaan täällä jo kovaa vauhtia. Raya Diversin sesonki päättyy tänä vuonna jo maaliskuun viimeisellä viikolla, joten huhtikuussa pari viikkoa menee opiskelun parissa, onhan sitä töitä paiskittu täällä melko lailla.

Kuten aina ulkomailla joko lomalla tai kuten tälläkin kertaa työharjoittelussa tutustuu huikeisiin tyyppeihin, mutta tulee se aika eteen, kun on aika jättää hyvästit ainakin joksikin aikaa. Aivan mahtavia työkavereita täällä alusta loppuun asti. Jo toiset läksiäiset tiedossa, kun suurin osa lähtee uusiin seikkailuihin tai kotimaahan takaisin oman työn pariin sesongin jälkeen.

Monella eri saarella on tullut oltua retkillä ja lomailtua vapaa aikoina, nähtävyyksiä, luolia, rantoja ja meren syvyyksissä.

Suosikkejani olivat Phi Phi saari ja Raya Yai kohteet, sekä James Bond saarta unohtamatta, kuvia ja videoita liitteenä.

Big Buddha tuli vihdoin nähtyä, joka sijaitsee aivan lähellä, on lyhyen taksi matkan päässä vuoren päällä, josta nähtävyydet ovat mielettömät. Viisainta olisi ollut toki käydä jakson alussa, kun helmikuussa tänne saavuin, sillä kuumuus on ihan hullua. Nesteytys kuntoon ja varjoon hakeutuminen oli järkevää, kun kävi olo liian tukalaksi ja vaatteet aivan hiestä märät siitä riippumatta.

Suoritin täällä ollessani myös sukelluskurssin, mikä oli aivan huikea kokemus ja ylipäätään mahdollisuus saada suorittaa se täällä, koska sukeltaminen tulee jatkumaan, jäin koukkuun siihen saman tien!

Ennen lähtöä takaisin Suomeen, juhlitaan lauantaina 13.4 (Songkran, Thaimaalaisten uudenvuodenjuhla), jolloin vastaanotetaan sadekausi pitkän kuivakauden jälkeen. Silloin ammutaan vesipyssyillä ihmisiä päin, heitetään ämpärillisiä vettä ja on melko vaarallista myöskin, koska aina ei oteta huomioon, keitä ammutaan ja kastellaan. Siitä on tulossa aivan huikea päivä, josta lisään myös myöhemmin sekä videoita, että kuvia.

Sukellukurssin GoPro kuvaus

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑