Opiskelemme viimeistä vuotta liiketoiminnanperustutkintoa Raision seudun koulutuskuntayhtymässä ja lähdimme suorittamaan Kansainvälisessä työympäristössä toimimisen kurssia 09.03.2024-20.03.2024 Portoon Portugaliin.
Lähdimme matkalle Turun lentokentältä 9.3 lauantai aamuyöstä ja ensimmäinen lentomme oli Latvian Riikaan. Riikasta lensimme Lontoon Gatwick lentokentälle, josta vaihdoimme vielä viimeiselle lennollemme Portoon. Perille Portugaliin saavuimme vielä saman päivän aikana n. klo 14. Matkustuspäivä sujui suurimmaksi osaksi hyvin ja se väsytti meitä kaikkia, mutta tekemistä oli paljon, joten tutustuimme ensimmäisen päivän aikana lähiympäristöön ja paikalliseen tarjontaan.

10.3
Oli meidän ensimmäinen kokonainen päivämme Portossa. Oli aika sateinen päivä, joten emme hirveästi menneet kiertelemään mitään ylimääräisiä paikkoja ulkona, mutta kävimme kiertelemässä vaatekauppoja läpi ja ostoksilla Continente nimisessä portugalilaisessa ruokakaupassa.
11.3
Aamulla lähdettiin klo 9.10 kävelemään Externato Santa Clara nimiselle koululle, jossa vietimme paljon aikaa koko reissumme ajan. Koululla opettajia ja oppilaita oli esittelemässä meille heidän kouluaan. Koululla me esitimme esitykset, jotka olimme Suomessa tehneet englanniksi, joissa esitellään kotimaatamme. Kävimme portugalilaisten oppilaiden kanssa kiertelemässä paikkoja Portossa ja pääsimme kiertelemään esimerkiksi pieniä tuliaispuoteja samalla.

12.3
Aamulla klo 8.25 lähdimme kohti koulua, josta kävelimme pyörävuokraus paikkaan. Sieltä saimme kaikille sopivat polkupyörät ja lähdimme pyöräilemään portugalilaisten oppilaiden kanssa, jotka harrastavat pyöräilyä ja pääsimme tutustumaan heidän pyöräilyclubinsa tukikohtaan. Pyöräilimme noin 26 km matkan. Olimme kaikki aika puhki pyöräilystä, mutta oli niin hieno kokemus päästä pyöräilemään niin hienoissa maisemissa. Matkan aikana pyöräilimme kaupungissa, rannan lähellä, syrjäisemmällä seudulla ja puistossa.
13.3
Aamulla siirryimme perinteisesti kävellen hotellilta koululle. Aamupäivän ajan opiskelimme Portugalia paikallisten opettajien kanssa. Lounaan jälkeen lähdimme ”kaupunkisuunnistuksen” pariin. Kierrettiin pienissä ryhmissä muutaman paikallisen opiskelijan johdattamana ja tutustuttiin paikallisiin nähtävyyksiin ja ylipäätään täysin uuteen kaupunkiin. Päivästä tuli pitkä ja vasta illalla päästiin takaisin hotellille.

14.3
Lähdimme taas aamulla liikkeelle, menimme aluksi koululle. Koululta siirryttiin heti muutaman paikallisen opiskelijan kanssa metroasemalle. Menimme siellä metron kyytiin ja matkasimme reilu 40min yhteen suureen Outlet myymälään. Siellä sai shoppailla, syödä ja hengailla 3 tunnin ajan. Takaisinpäin tultiin taas metrolla, mutta jäätiin matkalla vielä kauppakeskukseen ostoksille. Kun jokainen oli tarpeeksi shoppailut, niin sai sieltä siirtyä takaisin hotellille. Päivä oli mukavan rento, eikä koululla juurikaan oltu. Illalla vielä neljä meidän ryhmästämme lähti Arin ja paikallisen opettajan Antonion kanssa ruokkimaan kodittomia ihmisiä. He valmistivat mm. eväsleipiä ja laittoivat eväitä pussiin. Opiskelijat eivät päässeet turvallisuussyistä kohtaamaan kodittomia, mutta olivat silti erittäin suureksi avuksi ja iloksi heille!
15.3 Menimme metron kanssa Paikallisen jalkapallojoukkueen Fc Porton kotistadionille vierailulle, sen sisällä oli myös museo mitä kiersimme ensimmäiseksi. Siellä kerrottiin heidän menestyksestään ja oli paljon pokaaleja ja tietoa pelaajista. Tämän jälkeen kiersimme itse stadionia ympäri ja kävimme kentällä missä pelataan. Kävimme kierroksen jälkeen myös stadionin sisällä sijaitsevassa lahjatavarakaupassa.
16.3 Alkupäivästä oli vapaata, mutta noin 17.00 maissa piti lähdimme katsomaan jalkapalloa. Meillä oli edessä hieno päivä, kun pääsimme samalle stadionille missä kävimme aikaisemmin vierailulla katsomaan Fc Porto vs Vizela peliä. Oli todella hienoa ja jännittävää. Pelin alku ei näyttänyt lupaavalta Portolle, mutta loppujen lopuksi he voittivat pelin 4–1. Kaikki paikalliset olivat todella onnellisia ja iloitsivat mahtavaa voittoa.

17.3
Oli sunnuntai eli vapaapäivä. Jokainen sai viettää päiväänsä haluamallansa tavalla. Osa meni rannalle, osa ravintolaan ja osa shoppailemaan. Päivä oli todella rento ja mukava! Oli kiva vain oleskella hotellin pihalla uima-altaan reunalla tai porealtaassa. Tässä vaiheessa matkaa porukka oli jo väsynyttä, niin ei jaksanut enää niin paljoa touhottaa kaupungilla.
18.3
Kävimme vierailulla paikallisessa toimistorakennuksessa, joka tarjoaa tilojaan muille yrityksille. Kuulimme päivän aikana heidän uratarinaansa ja yrityksistä, joita heidän tiloistaan löytyy. Oli kiinnostavaa kuulla, miten työnteko eroaa Suomeen verrattuna. Tapahtuman jälkeen he tarjoilivat meille paikallisia herkkuja ja juotavaa.
19.3 Viimeisenä päivänä paikallinen koulu oli järjestänyt jalkapallo ja koripallo turnauksen mihin me myös osallistuimme häviten kylläkin kaikki jalkapallopelit, mutta kivaa oli. Turnauksen jälkeen kävimme hyvästelemässä koulun oppilaat ja henkilökunnan. Kiitoksena annoimme henkilökunnalle itse tekemämme korvakorut ja Fazerin suklaata. Viimeinen päivä koostui suurimmaksi osaksi pakkailusta ja valmistautumisesta seuraavan päivän kotiinpaluumatkalle.

20.3
Aamulla kello 7:00 Portugalin aikaa lähdimme hotellilta koulun järjestämällä pikkubussilla kohti Porton linja-autoasemaa, josta matkamme jatkui kello 7:55 kohti Lissabonin lentokenttää. Saavuimme lentokentälle kello 11:40 ja sen jälkeen oli vapaa-aikaa, kunnes piti mennä portille ja nousta lentokoneeseen. Osa oppilaista meni heti lentokentälle saavuttuamme syömään ja me menimme odottelemaan, että saamme jättää ruumalaukut baggage droppiin. Matkalaukkujen jätön ja turvatarkastuksen jälkeen menimme syömään ja hengailemaan. Osa meistä kävi vielä ostamassa viime hetken tuliaisia. Sitten olikin aika siirtyä portille ja lentokoneeseen. Kello 16:15 lentomme lähti kohti Helsinki-Vantaan lentoasemaa ja perillä Suomessa olimme kello 22:50 Suomen aikaa. Haimme laukut ja menimme odottamaan, että bussimme lähtee Turun linja-autoasemalle. Turussa olimme kahden aikoihin ja siitä suuntamme omiin koteihimme. Paluureissu sujui paremmin, mitä menoreissu.

– Lito21B Nea, Noora, Minea, Joonas & Amelie.

Jätä kommentti