Opintomatka Portugaliin Portoon

Olemme kolmannen vuoden liiketoiminnan opiskelijoita. Opiskelemme Rasekossa, luokamme on Lito-21B. 

Lähdimme Portoon, Portugaliin suorittamaan kansainvälisessä työympäristössä toiminnan. Lähdimme Portoon Lauantaina 9.3 aamuyöllä, meidän lentomme lähti Turun lentokentältä. Ensimmäinen välilasku oli Riikassa ja sieltä jatkui seuraava lento Lontooseen. Lontoosta lähdimme kohti Portugalia.

Koneemme laskeutumisen jälkeen päämäärässä Portossa meitä odotti vesisade. Lähdettiin suoraan hotellille minibussilla, sää kerkesi onneksi silloin vähän poutaantua.

Hotellille päästyämme kaikki olivat kuitenkin väsyneitä, joten lauantai ja myöskin sunnuntai meni voimia keräillessä tulevaa viikkoa varten. Osa lähti kuitenkin tutustumaan alueeseen.

Yritykset ja koulu

Vierailimme Externato Santa Clara oppilaitoksessa Portossa. Osallistuimme oppitunneille ja opetuksiin, harjoittelimme Portugalin kieltä englannin opettajan kanssa sekä esitimme powerpoint-esitelmät ryhmissä Suomesta, sen kulttuurista sekä koulustamme.

Koulun opettajat ja oppilaat olivat todella ystävällisiä sekä auttavaisia. Tutustuimme heihin matkan aikana ja he myöskin tutustuttivat meidät kaupunkiin ja Porton kulttuuriin.

Aktiviteetit

Koulun oppilaat järjestivät monia eri aktiviteetteja vierailumme aikana. Ensimmäisenä päivänä tutustuimme kouluun ja oppilaisiin, ketkä olivat meidän kanssamme seuraavien viikkojen ajan. Toisena päivänä koulun oppilaat veivät meidät pyöräilemään valtameren rantaviivaa pitkin, näimme upeita maisemia. Pyöräilimme noin 30 km yhteensä. Kolmantena päivänä koulun oppilaat olivat järjestäneet meille kaupunkikierroksen, kierroksella oli eri pisteitä, jossa jokaisella pisteellä koulun oppilaat kertoivat Porton historiasta sekä sen arkkitehtuurista.

Neljäntenä päivänä koulun oppilaat veivät meidät shoppailemaan Outlet- keskukseen, jonka jälkeen menimme NorteShopping-nimiseen ostoskeskukseen.

Viidentenä päivänä me kävimme jalkapallomuseossa sekä jalkapallostadionilla, tutustuimme FC Porton jalkapallojoukkueen historiaan sekä vierailimme FC Porton kotistadionilla. Viikonloppuna lauantaina menimme katsomaan FC Porto – FC Vizela jalkapallo-ottelua.

Viikonlopun jälkeen maanantaina osallistuimme vielä koulun oppitunneille, esittelimme itsemme videolla ja kerroimme mitä kaikkea oltiin opittu menneen viikon aikana. Lopuksi tiistaina oli urheilupäivä, matkustimme pelaamaan jalkapalloa urheilukentälle sekä koripalloa koulun oppilaita ja heidän ryhmiään vastaan. Päivä meni nopeasti ja loppupäivä oli vapaa-aikaa.

Paluumatka

Keskiviikkona oli paluumatkan aika. Heräsimme aamulla aikaisin ja lähdimme noin Klo 7.00 ajamaan linja-autoasemalle. Sieltä bussilla matkasimme Lissaboniin. Lissabonissa saimme odottaa noin 4 tuntia ennen kuin lentomme lähti takaisin Suomeen. Onneksi lento oli suora, joten ei tarvinnut välilaskuja tehdä. Olimme takaisin Suomessa noin kello 23 aikaan illalla. Saimme laukut nopeasti takaisin ja siitä suoraan menimme odottamaan bussia takaisin Turkuun. Oli vähän jännitystä kotiintulomatkalla, mutta turvallisesti päästiin Turun linja-autoasemalle ja siitä kotiin.

Reissu oli kokonaisuudessaan todella onnistunut, kaikille meille jäi todella hyviä muistoja matkasta. Olemme hyvin kiitollisia siitä, että saimme osallistua opintomatkalle ja tutustua uusiin ihmisiin ja heidän kulttuuriinsa. Porto oli upea kohde, oli ystävällisiä ihmisiä sekä maistuvaa ruokaa.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑