Opintomatka Portugaliin, Portoon.

Opiskelen Rasekossa kolmatta, eli viimeistä vuottani liiketoiminnan perustutkintoa. Pääsimme luokkamme kanssa suorittamaan kansainvälisessä työympäristössä toimimisen kurssin 9-20.3.24 Portossa.

Matkamme alkoi aamuyöllä Turun lentokentältä, josta ensimmäinen lentomme laskeutuikin jo nopeasti Riikan lentokentälle Latviaan. Seuraavana määränpäänä oli Lontoon Gatwickin kenttä, jossa hulinaa riitti. Passien tarkastus vei tässä oman aikansa, mutta pääsimme kuitenkin viimeiselle lennolle, joka vei meidät vihdoin Portoon, olimme perillä noin klo 14.

Ensimmäinen päivä sujui omalta osaltani nukkuessa, sillä koneessa en nukkunut ollenkaan ja matkustaminen vei voimia. Ensimmäinen kulttuurikokemukseni oli… Mäkkäriä suoraan sänkyyn kuljetettuna. (lennoista oli tullut hieman huonoa oloa, joka kuitenkin lähti samassa illassa pois.)

10.3

Heräsin hyvin nukutun yön (ja illan) jälkeen hieman sateiseen säähän. Olin kuitenkin makoillut tarpeeksi, joten sateenvarjo mukaan ja kiertelemään lähialueita! Kävimme kiertelemässä läheistä kauppakatua ja keskusta. Meiltä löytyi huoneesta kunnon keittiötarvikkeet, joten kokkasimme huonekaverini kanssa ruokaa.

11.3

Suuntasimme aamulla Externato Santa Clara nimiselle koululle, jossa esitimme englanniksi tekemämme esitelmät koulun oppilaille ja opettajille. Loppupäivä menikin kierrellessä ja hotellilla.

12.3

Aamulla noin 8:30 lähdimme kohti koulua, josta suuntasimme kohti pyörävuokraamoa. Lähdimme pyöräilemään oppainamme portugalilaisia opiskelijoita, sekä opettaja. Päivän aikana pyöräilimme noin 26 kilometriä ja näimme paljon ihania maisemia ja kaunista rantaa. Pyöräily oli mukavaa, mutta se oli kyllä omalle kestävyyskunnolle aikamoinen testi. Loppupäivästä suuntasin Hotellin pihalle ja altaille rentoutumaan. Pidettiin vielä illalla muutamien luokkalaisten kanssa yhteinen tortilla ilta.

13.3

Suuntasimme aamulla kohti koulua ja opiskelimme Portugalia opettajien kanssa. Opiskeluiden jälkeen meille oltiin järjestetty ”kaupunkikierros”, jonka aikana keräsimme tarroja eri nähtävyyksistä ja kuljimme ympäri Porton keskustaa. Aktiviteetin aikana opiskelijat kertoivat meille kyseisen paikan asioista ja pitivät meille esimerkiksi Kahootteja. Vaikka päivämme päättyi myöhempään kuin yleensä oli mielestäni tämä aktiviteetti yksi mukavimmista.

14.4

Tämä päivä oli pyhitetty shoppailulle. Lähdimme metrolla kohti isoa Outlet myymälää, jossa saimme tehdä ostoksia pari tuntia. Sen jälkeen jatkoimme metrolla matkaa kauppakeskukseen ja vietimme sielläkin pari tuntia. illemmalla sain mahdollisuuden muutaman muun opiskelijan kanssa valmistaa ruokaa kodittomille. Kokemus oli itselleni hyvin merkityksellinen ja se pisti miettimään asioita. Kävin yhden työntekijän kanssa viemässä rakennuksen ulkopuolelle majoittuneelle kahvia. Hän oli 6kk asunut koiransa kanssa teltassa rakennuksen ulkopuolella.

15.4

Olin hieman kipeänä, joten jättäydyin pois päivän aktiviteetista ja lepäsin.

16.4

Meillä oli vapaata klo 17 asti, joten suuntasimme porukalla kohti kauppakeskusta. Tällä kertaa emme menneet Metrolla vaan nappasimme Boltin. Tämä osoittautui helpoksi ja edulliseksi tavasta liikkua. Illalla menimme FC Porton peliin ja vaikka en jalkapallosta hirveästi ymmärräkään oli silti jännittävää seurata pelin etenemistä ja kannustaa Porton joukkuetta.

17.4

Tänään meillä oli vapaapäivä ja aloitin sen suuntaamalla Hotellin pihalle ottamaan aurinkoa.

18.4

Vierailimme toimistorakennuksessa, joka tarjosi tiloja yrityksille. Saimme paikallisia herkkuja ja juomia maisteltavaksi.

19.4

Koitti viimeinen kokonainen päivämme Portossa. Koulu oli järjestänyt jalka -ja koripallo turnaukset, häviöstä huolimatta päivä oli mukava. Pelien jälkeen bussi vei meidät vielä viimeistä kertaa koululle, jossa anoimme kiitoslahjaksi henkilökunnalle Fazerin suklaata, sekä osan oppilaista tekemiä korvakoruja. Viimeisenä iltana pakkasimme, sillä aamulla olisi lähtö takaisin kotiin.

20.3

Heräilimme lähtöpäivän aamuun ja tottakai oli hieman haikea olo lähteä kotiin, vaikka odotinkin omaa kotia kovasti. Lähdimme klo 7 paikallista aikaa kohti Lissabonin lentokenttää, josta lentomme kohti Suomea lähti hieman neljän jälkeen iltapäivällä. Paluumatka kotiin sujui suht nopeasti suoran ja rauhallisen lennon ansiosta. Saavuimme Helsinki-Vantaan lentokentälle 22:50 Suomen aikaa. Matkamme jatkui vielä Bussilla kohti Turun linja-autoasemaa, jossa olimme perillä noin kahdelta.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑