Majoituspalvelua suorittamassa Saarenmaalla

Pitkäaikainen haaveeni on ollut päästä Viroon suorittamaan matkailualan opintojani. Opiskelen matkailualaa ja löysin aivan ihastuttavan harjoittelupaikan nimeltään Metsara B&B.

Lähdin matkaan 11.8. ja matka kestikin lähes puoli vuorokautta. Matka meni kuitenkin nopeasti ja oli mukavaa matkustaa monella eri kulkuneuvolla:  bussilla Katajanokan satamaan, josta Viking linella Tallinnaan, Tallinnasta bussilla Saarenmaalle ja bussimatkan välissä oli myös lauttamatka.

Olen päässyt ensimmäisen viikon aikana tutustumaan täällä monipuolisesti B&B -toimintaan. Paikan omistajapariskunta Antero ja Riitta Päiväläinen ovat luoneet jotakin aivan ainutlaatuista. Sellaista, mitä jokaisen majoitus – ja matkailualaa opiskelevan kannattaa tulla katsomaan ja ottamaan opiksi.

Itse olen päässyt osallistumaan moneen B&B- toiminnalle ominaiseen toimintaan. Olen ollut valmistamassa aamupalaa, joka tehdään suurelta osin itse ja oman sadon tuotteista, esim. joka aamu  leivotaan sämpylät itse, oman sadon päärynähilloa on tarjolla itse tehtyjen ohukkaiden kanssa ja tarjolla on myös omasta puutarhasta kerätyistä omenoita  valmistettua omenamehua.

Tässä majoituspaikassa pystyy majoittumaan 24 henkilöä. Olen päässyt  tutustumaan todella hienoihin ja suurella sydämellä valmistettuihin huoneisiin. Paikka on arkkitehtuuriltaan  aivan omaa luokkaansa. Paikan omistaja Antero Päiväläinen on itse tehnyt ja rakentanut puusta huoneita ja majoitusrakennuksia, jotka ovat itsessään jo taidetta. Olen päässyt myös  näitä tiloja siivoamaan ja huomannut miten minimalistinen tyyli helpottaa ja nopeuttaa huoneiden ja rakennusten puhdistamista.

T. Tanja Kukkula, aikuisopiskelija matkailualalta

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑