5viikkoa mennyt Kroatiassa🇭🇷

Melkein 5viikkoa on kulunut täällä Kroatiassa, kaikki on sujunut tosi hyvin.

Töissä olemme päässeet toteuttamaan ja tekemään kahta erinlaista kampanjaa, niiden teko on ollut mielenkiintoista mutta myös välillä haastavaa. Olemme etsineet netistä erinlaisia yrityksiä ja lähettäneet heille sähköposteja jos he haluaisivat osallistua tapahtumaan jossa olemme mukana lokakuun lopussa täällä. Myös olemme tehneet erinlaisia postauksia heidän sosiaaliseen mediaan. Töissä sujuu siis hyvin, vaikka välillä on ehkä haasteita kielimuurin takia ymmärtämisessä.

Airbnb parvekkeelta otettu auringonlasku kuva.

Olemme nauttineet ja pitäneet paljon meidän airbnb kämpästä, se on ollut todella siisti ja airbnb hosti on ollut erittäin ystävällinen. Meillä oli iso parveke jossa yleensä söimme aina aamupalaa ja iltasin katselimme auringonlaskua. Tämä airbnb kämppä oli kuitenkin varattu syyskuun puolivälistä eteenpäin joten jouduimme muuttamaan toiseen aitbnb kämppään joka on vähän kauempana meidän työpaikkaa. Työpaikalle kävelee onneksi uudesta kämpästä vain noin vartin verran.

Uuden airbnb kämpän keittiö/olohuone.
Uuden airbnb kämpän kylpyhuone/vessa.
Minun makuuhuone.

Uusi airbnb kämppämme on todella tilava ja siisti. Meillä on molemmilla omat makuuhuoneet tässä kämpässä joka on kiva että saa vähän omaa rauhaa myös. Keittiö on todella kiva ja iso josta löytyy kaikki tarpeellinen. Olemme tosi tyytyväisiä tähän kämppään ja tässä olemmekin loppuun saakka eli noin seuraavat 6vk.

Auringonlasku vanhalta kämpältä.

Sää ei ole ollut syyskuussa mikään paras, täällä on satanut tosi usein ja niin paljon että monet paikat ovat ihan tulvineet kunnolla. Kovia ukkosia on myös ollut paljon ja nyt syyskuussa on ollut maximissaan 25 astetta lämmintä.

Ravintolan ruoka annos.

Olemme käyneet pari kertaa ravintolassa syömässä, ruoka ravintoloissa ei ole kyllä ollut tähän mennessä rahansa arvoisia. Tämä ruoka annos maksoi 24e ja perunat oli ihan löysiä ja pihvi ei ollut mitenkään ihmeellinen.

Ruoka kaupoissa on yleisesti vähän halvempaa kuin Suomessa mutta ei ole paljon hinta eroa. Eniten hinta eroa on ehkä hedelmissä jotka ovat suomeen nähden edullisia täällä kaupoissa.

Elena Putus

Liiketoiminnan opiskelija

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑