Hei hei Fuengirola ja Aurinkorannikon Matkaopaskoulu

Lähes neljä viikkoa Fuengirolassa Aurinkorannikon Matkaopaskoulussa alkaa olla lopuillaan.

Koulu ylitti kaikki odotukseni. Oli hienoa päästä opiskelemaan ammattitaitoisten opettajien opetukseen sekä nähdä ja kokea käytännössä mitä ulkomaan matkaoppaan työ kohteissa on. Opiskelijaryhmässämme yhteishenki oli myös mitä parhain.

Opiskelulla ja vapaa-ajalla oli juuri sopiva tasapaino. Vaikka opiskelu oli melko tiivistä, niin silti oli myös sopivasti vapaa-aikaa levätä, tutustua Fuengirolaan sekä lähikaupunkeihin – ja kyliin. Koulu myös järjesti päiväretken  Gibraltarin saarelle, jossa pääsimme mukaan  paikallisoppaan mielenkiintoiselle kierrokselle ja opimme taas samalla lisää oppaan työstä. Onnistuimme näkemään retken aikana myös  Euroopan ainoat vapaana elävät apinat.

Minulle koulu oli ainutlaatuinen kokemus ja mahdollisuus. Koulun aikana, vajaassa neljässä viikossa, sain opiskeltua itselleni ulkomaan matkaoppaan ammatin, sain valtavasti uusia hienoja kokemuksia ja ylitin itseni moneen kertaan.

Suosittelen lämpimästi erityisesti  matkailualan opiskelijoita, joita matkaoppaan työ jossain muodossa kiinnostaa, hakemaan Aurinkorannikon Matkaopaskouluun opiskelemaan!

Tanja Kukkula, matkailualan aikuisopiskelija

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑