Fuengirolan matkan puolivälin kuulumiset.

Neljä viikkoa on kulunut kuin siivillä täällä lämpimässä Espanjassa! Olemme ystäviemme kanssa uppoutuneet täysin uuteen kulttuuriin ja oppineet jo valtavasti.

Alku on ollut täynnä yllätyksiä ja ihastuttavia hetkiä. Olemme tutustuneet Espanjan elämänrytmiin, nautiskeleet herkullisesta ruoasta ja löytäneet lukemattomia viehättäviä paikkoja. Kotikaupunkiamme on tullut tutuksi kuin omaa taskua, ja olemme jopa löytäneet muutamia suosikkikahviloita ja -ravintoloita, joihin palaamme aina mielellään.

Töissä kotikoulussa olemme pääseet kokemaan, millaista on olla osa kansainvälistä työyhteisöä. Olemme olleet aktiivisesti mukana päivittäisessä työssä lasten kanssa, tehneet hauskoja projekteja ja oppineet paljon uusia taitoja. Erityisesti sosiaalisen median markkinointi on ollut kiinnostava alue, ja olemme luoneet useita videoita ja kuvia, joilla olemme esitelleet koulua ja sen toimintaa.

Yksi reissun kohokohdista oli retki Málagaan. Junamatka oli mukava kokemus, ja kaupungissa pääsimme tutustumaan historiaan, kulttuuriin ja kauniiseen arkkitehtuuriin.

Ainoa ottamamme kuva kahdesta hienosta rakennuksesta Malagan reissultamme, kuvan ottaja Onni Saarinen.

Vaikka olemmekin nauttineet jokaisesta päivästä, on matkalla ollut myös omat haasteensa. Kuten se että lähes kaikki kaupat ovat sunnuntaisin suljettu, eikä jääkaapissa ole ollut enään ruokaa jäljellä.

Kaiken kaikkiaan tämä kokemus on ollut uskomaton. Olemme oppineet paljon itsestämme ja maailmasta, solmineet uusia ystävyyksiä ja kasvaneet ihmisinä. Odotan innolla, mitä loput viikot tuovat tullessaan!

Kirjoittanut, Santeri Heiskanen ja Onni Saarinen

#kotikoulu #espanja #matkailu #opiskelijaelämää

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑