Minulla alkoi maanantaina 11.11. kahden viikon työharjoittelujakso Espanjan Fuengirolassa, Eevan kotikoulussa. Olen 16-vuotias ja opiskelen Rasekossa ensimmäistä vuotta. Perheeni oli lähdössä Espanjaan mukaan, joten sain sovittua työharjoittelusta koulun kanssa. Ennen työharjoittelujaksoa suoritin kv-kurssin itsenäisesti johon meni asiallinen määrä aikaa.

Finnairin lentokoneesta otettu kuva. Kuvan ottaja Jesse Teikari
Lensimme Helsingistä Malagaan lauantaina 9. marraskuuta. Majoitumme huoneistohotellissa lähellä Marbellaa, Sitio de Calahonda nimisessä kaupungissa ja pääsimme perille hotelliin vasta myöhään lauantai-illalla.

Kuva Sitio de Calahondan kyltistä. kuvan ottaja Jesse Teikari
Lauantaina en ehtinyt tehdä muuta kuin mennä illalla ravintolaan syömään ja sen jälkeen nukkumaan.
Sunnuntaina menimme ajelemaan vuokra-autolla ja katsottiin paikkoja. Käytiin mm. Fuengirolassa, jonne on hotellistamme noin 15 kilometriä, katsomassa työpaikkani sijainti. Sen lisäksi käytiin katsomassa pienet markkinat lähikylässä ja illalla vielä treenaamassa Oxygen-kuntosalilla. Sali oli erittäin hyvälaatuinen ja maisemat kauniita.

Oxygen kuntosalista otettu kuva. Kuvan ottaja Jesse Teikari

Jätä kommentti