Matka Maltalle
( kirjoitettu 9.11.2024)
Lähtöpäivä lähestyy. Marraskuun lopulla matkustan kahdeksi viikoksi Maltalle syventämään osaamistani esihenkilönä toimimiseen. Olen Suomen Punaisella Ristillä töissä ja nyt olisi tarkoitus kaksi viikkoa tutustua saman tyyppiseen työympäristöön mutta toisessa maassa. Malta valikoitui maaksi siksi että sieltä löytyy paljon yhtymäkohtia oman työn kanssa täällä Suomessa.
Matkavalmistelut ovat lähes valmiit ja lähtöpäivä lähestyy. Olen aikuisopiskelija eli normi opiskelijoihin verrattuna ikää on jonkin verran enemmän. Majoittuminen Maltalla tapahtuu opiskelija-asuntolassa. Tämä jännittää aika lailla. Tässä iässä oman tilan tärkeys ja rauha on tärkeää ja nyt saa heittäytyä opiskelijaelämän tunnelmiin😊
Kotiin jää myös kaksi ihanaa lastani, joista erossa oleminen tuntuu vaikealta.
Näistä huolimatta lähden matkaan innolla ja olen valmis vastaanottamaan ja oppimaan uutta!

Kuva otettu Maltalla 22.11.2024

Jätä kommentti