Ruotsin matka pt.2

Työn ulkoiset menot

Työn ulkopuolella olen tehnyt paljon kivaa ruotsissa. Olen käynyt ostoksilla Tuna Parkissa, joka on Eskilstunassa sijaitseva kauppakeskus, Leon leikkimassa poikaystäväni pikkusisarusten kanssa, Tukholmassa ostoksilla sekä erilaisissa ravintoloissa ympäri Eskilstunaa.

Kodin sisäiset tehtävät

Olin ensimmäisen viikon poikaystäväni kodissa kahdestaan, sillä hänen perhe oli Afrikassa matkalla. Joten ensimmäisen viikon ajan tein ruokaa, leiposin ja siivosin. Kun hänen perhe tuli takaisin olen auttanut hänen äitiä lasten kanssa. Lapsia on kaksi, 4v tyttö ja 6v poika. Olen hakenut heitä päiväkodista ja koulusta, tehnyt heille ruokaa, käynyt ostoksilla heidän kanssa, kammannut heidän hiukset ja letittänyt. Poikaystäväni äiti on opettanut minulle miten valmistaa Rwandalaisia jälkiruoka ”munkkeja” nimeltä Mandazi. Hän on myös opettanut muita reseptejä, tansseja ja hiusten laittoa. Olemme siivonneet yhdessä kotia ja pessyt pyykkiä taloyhtiön yhteisessä pyykkituvassa. Olen myös pessyt poikaystäväni auton hänen kanssa sekä käynyt kaupassa ostamassa ruokatarvikkeista. Olen myös auttanut lapsia viikkaamaan vaatteet ja petaamaan sängyn.

Työn sisäiset tehtävät

Töissä olen tehnyt todella paljon erilaisia työtehtäviä normaaleiden asiakaspalvelu tehtävien lisäksi olen laittanut saunaa päälle ja huolehtinut työpaikkani rentoutumis huoneen siisteydestä, olen auttanut keittiössä esim. Putsaamalla pintoja, valmistelin paljon kokoustiloja ja autoin asiakkaita monien erilaisten pyyntöjen kanssa. Selvittelin myös monia väärinkäsityksiä ja ongelmia joita asiakkailla oli.

Työpaikalla saan syödä aamuvuorossa aamupalan sekä lounaan ilmaiseksi. Jos tarjolla on ruokaa jota en syö kokit tekevät minulle oman ruuan. Hotellin ravintolassa on todella hyvää ruokaa, joten olen nauttinut niistä paljon. Kokit ovat myös mukavia ja heille on helppo sanoa mistä tykkää ja mistä ei. En ole syönyt paljon ruotsalaista ruokaa, mutta olen maistanut monia uusia ruokia esim. Afrikasta.

Matkani ei ole ollut liian kiireinen vaikka olen saanut monia uusia kokemuksia olen kuitenkin saanut aikaa myös levätä.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑