Kotimatka lähenee

Harjoittelua on jäljellä enää muutama päivä! Olen suorittanut täällä opintoni loppuun ja palatessani suomeen, työelämä kutsuu jälleen. Kaksi kuukautta Kyproksella on mennyt todella nopeasti. Olen tutustunut ison hotellin arkeen ja ahkeriin työntekijöihin. On ollut kiva päästä näkemään, mitä eroavaisuuksia on hotellin arjessa ja käytännön työssä verrattuna suomalaisiin hotelleihin. Kaikki on sujunut mukavasti työpaikalla, vaikka välillä olen tuntenut itseni vähän ulkopuoliseksi työyhteisössä. Kaikki ympärillä puhuvat kreikkaa jota en ymmärrä, vaikka minulle kaikki englantia puhuvatkin. Tästä johtuen en aina ihan pysty seuraamaan keskustelua.

Kierrätysasioissa Suomessa ollaan paljon valveutuneempia kuin Kyproksella. Tuntuu, että tietoa asioista on, mutta käytännön toteutus ei ole kaikille kovinkaan tärkeä asia. Kadut ja tienreunukset täyttyvät roskista ja tyhjistä pulloista samalla kuin hotellien piha-alueet on siivottu siistiksi.

Tämä harjoittelujakso on ollut juuri sitä mitä toivoinkin ja paljon enemmän. Olen saanut parannettua kielitaitoani, tutustunut paikalliseen kulttuuriin ja suorittanut opintoni loppuun. Tämän lisäksi olen tutustunut ihan mahtaviin uusiin ihmisiin, joita toivottavasti tapaan vielä joskus.

P.S. Nyt on koti-ikävä

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑