Tähtihoitsut Fuengirolassa

Tähtihoitsut Fuengirolassa

Härkäpatsas vuoren päällä

Työharjoittelun puolessavälissä.

Työharjoittelumme täällä Fuengirolassa on nyt yli puolivälin, yksi meistä on jo palannut harjoittelujaksolta Suomeen. Meidän kahden jäädessä tänne vielä kolmeksi viikoksi, kelit ovat suosineet meitä ja kevät on selkeästi alkanut. Suomalaisella kotikoululla harjoittelu on sujunut kivasti, koulu on todella mukava ja henkilökunta ystävällistä.

juna-asema
oplus_0

Ekologisuudesta

Ostimme heti tänne päästyämme junaliput, jotka maksoivat 10€, niillä olemme saaneet matkustaa rajattomasti töihin ja takaisin. Satunnaisesti olemme käyttäneet myös bussia kulkemiseen ja hyvin paljon myös kävelleet paikasta paikkaan. Lähiseutu on alkanut tulla tutuksi meille ja olemme nähneet eri kansalaisuuksien kauppoja ja ruokapaikkoja. Olemme pärjänneet englannilla, jopa suomella ja välillä olemme käyttäneet espanjan kieltäkin.

kierrätysastioita
oplus_2

Kierrätys

Espanjassa kierrätysastioita on joka puolella, myös rannoilla. Niissä on yleensä värikoodit joiden mukaan pystyy helposti laittamaan kierrätettävät roskat oikeisiin paikkoihin. Kauppoihin täällä on vasta tulossa muovipullojen palautusjärjestelmä, eli maa laahaa vielä pahasti EU:n asettamien tavoitteiden perässä.

kaupunkimaisema Fuengirolasta
oplus_2

Reissua jatkamme edelleen innokkaina eteenpäin ja tästä auringonpaisteesta sekä lämmöstä on saanut energiaa paljon.

Kaikki Blogin kuvat ovat itse otettuja.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑