Töissä Ruotsissa pt.3

Loppu aika matkalla on mennyt todella hyvin. Olemme tehneet perinteistä työviikkoa ja siellä kaikki sujunut hyvin, sekä olemme saaneet kehuja työstämme. Kokonaisuudessaan reissu on ollut mukava ja onnistunut, olen oppinut ja nähnyt paljon uutta ja hyödyllistä. Minulla ei ole juurikaan mitään moitittavaa matkassa eikä töissä. Työyhteisö on yksi parhaista mistä minulla on kokemusta ja työ oli opettavaista. parasta reissussa kuitenkin on ollut kaikki vapaa-aika hyvän ystävän kanssa. Olemme käyneet monissa eri paikoissa ja tutustunut ruotsiin ja muihin pohjoismaihin siinä yhteydessä.

Kestäväkehitys huomioiden Ruotsi on hyvin edistynyt siinä. Asunnossamme kierrättäminen on hyvin tarkkaa ja siitä sakotetaan, jos sitä ei noudata ohjeiden mukaan. Myös töissä materiaalit katsottiin mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman ympäristöystävällisiksi ja mahdollinen hävikki pyrittiin minimoimaan.

Kokonaisuudessaan mukava reissu:)

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑