Työskentelen Turun kaupunginteatterilla joten päätimme tiimin kanssa hyödyntää tätä ja järjestää kickoffin siellä lämpiön tiloissa. Salin tiimi tekisi alkoholittomia drinkkejä ja me keittiön kanssa kokoelman cocktail-paloja. Kaikki sponsorien tuotteet olisivat esillä. Tämä oli hieno tilaisuus saada kaikki yhteen ja toimia kollektiivina ennen matkaa. Pidimme palaverin aikatauluista ja yleisestä rakenteesta. Järjestin asiat teatterin päässsä ja sovimme raaka-aineiden tilaukset sekä misat keittiön tiimin kanssa.
Paikalle kutsuttiin lehdistön edustajia, yhteistyökumppaneita, koulujen henkilökuntaa sekä tietysti sponsorit. Auran aallot saapui myös paikalle ja haastatteli minua sekä salin Kiraa, joukkomme nuorinta jäsentä.

Mondo frescolta olimme saaneet levätöttöröitä joihin teimme skagen-massan. Pienet sienipiiraat kokosimme heiltä tulleisiin neliön mallisiin piiraspohjiin. Tarjosimme myös Jennin pihlajanmarja-marmeladeja.


Tilaisuus oli oikein onnistunut. Tuotteet toimivat hyvin ja kaikki hoitivat hienosti oman osuutensa. Ensimmäinen yhteinen tilaisuutemme oli toteutettu, kohta lähdettäisiin kohti Wieniä ja suurlähetystöjä.


Jätä kommentti