Maanantaina alkoi meidän harjoittelujaksot Wienissä. Oma harjoittelupaikkani on Grand Hotel Wienissä, joka on vanha historiallinen hotelli aivan keskustassa.. Aamu alkoi kierroksella hotellissa ja pääsimme näkemään presidenttisviitin, joka oli upea ja valtavan kokoinen. Jopa 220 neliömetriä eli reilusti isompi kuin talo jossa asun! Hotellissa on useampi ravintola ja meidän neljän hengen ryhmästämme jokainen on eri osastoilla. Oma harjoittelujaksoni kestää kaksi viikkoa ja sen ajan olen pastryssä eli leipomossa.

Ensimmäinen työvuoroni alkoi leipomisella ja sen jälkeen pääsinkin tekemään suklaakonvehteja. En ollut niitä koskaan kunnolla tehnyt, joten oli mahtavaa päästä suklaamestarin kanssa valmistamaan ne alusta asti. Makuyhdistelmä oli myös erikoinen: passionkaramelli ja tilli-valkosuklaaganache. Prosessissa oli vähän haasteita, mutta ensikertalaiseksi onnistuin oikein hyvin.
Seuraavat päivät toimin osana leipomon henkilökuntaa tehden esivalmisteluja ja valmistamalla jälkiruoka-annoksia a la carte-ravintolaan. Pääosin olen aamuvuorossa, mutta myös muutama iltavuoro on listassa, jolloin pääsee näkemään enemmän ravintolan puolen toimintaa ja jälkiruoka-annoksia. Työskentely on aika samanlaista kuin Suomessa, välineet ja raaka-aineet hieman erilaisia. Toisaalta hygieniaan ja siivoamiseen kiinnitetään todella vähän huomiota täällä, toisin kuin meillä. Itävallassa on myös kova pula osaavasta ravintolahenkilökunnasta, joka näkyy hotellissa esimerkiksi harjoittelijoiden (vähän kuin oppisopimusopiskelija) suuressa määrässä.

Ensimmäinen viikko sujui hyvin ja pääsin näkemään monenlaista, ja on muutama uusi tuoteidea ja makuyhdistelmä tarttunut mukaan. Vapaa-aika on kulunut kaupunkia tutkiessa ja ostoksia tehdessä. Viikonlopun vietin museoissa, vierailin muun muassa Schönnbrunnin linnassa, Belvederen palatsissa ja sotamuseossa. Olemme viettäneet aikaa myös muun ryhmän kanssa käyden yhdessä ruokailemassa ja ostoksilla. Wienissä on todella paljon historiallista nähtävää ja liikkumaan pääsee helposti julkisilla sekä lähes kaikki on myös kävelyetäisyydellä. Kaupungissa on panostettu todella hienosti pyöräteihin ja kulkuväyliin. Lähes jokainen keskustan katu on varustettu omalla pyöräkaistalla ja täällä myös paikalliset käyttävät paljon polkupyörää ekologiseen kulkemiseen. Suomeen verrattuna tämä on siis järjestetty Wienissä paremmin. Toisaalta meillä kierrätyspisteet ovat kivasti keskitettyinä ja siististi syrjässä, täällä suuret kierrätys-ja roska-astiat ovat aivan kadulla, ja se on hyvin epäsiistin näköistä.
Toinen työviikko sujui samanlaisten työtehtävien parissa kuin ensimmäinenkin. Kaupunki onkin jo aika lailla kierretty ja mielelläni lähden jo kotiin. Viimeisenä päivänä Wienissä tapasimme vielä Suomen suurlähettilään ja kävimme läpi kuulumisiamme harjoittelupaikoista sekä kiertelimme vielä kaupunkia ja löysimme tiemme suurelle hautausmaalle, jonne on haudattu muun muassa Mozart ja Beethoven. Seikkailimme kaupungin laitamilla ja löysimme hienoja paikkoja, kuten kuvassa olevat hassut kerrostalot. Lentomme lähtee vasta illalla, joten päivä kaupungissa oli uuvuttavan pitkä. Mutta vihdoinkin yöllä pääsimme takaisin Turkuun.

Matka Wieniin oli hieno kokemus ja käteen jäi uusia tuttavuuksia ja ehdottomasti myös inspiraatiota leivonnaisiin. Lähtisin uudestaankin!

Jätä kommentti