Työtehtäviini kuului perus baarityöt: juomien valmistusta, lasien ja astioiden tiskausta, baarin siisteyden ylläpitoa, asiakkaiden palvelemista sekä uusien cocktail- ja mocktail-reseptien harjoittelua. Viimeisen kuukauden aikana siirryin kahdeksi viikoksi rooftop-baarin iltavuoroihin, jossa asiakkaita oli paljon enemmän ja tilauksia tuli monenlaisista drinkeistä. Työ oli vilkkaampaa ja tarkempaa kuin ravintolassa, mutta tykkäsin todella työskennellä ulkoilmassa ja nähdä upea auringonlasku joka ilta. Rooftop-baarissa työskentely oli myös sosiaalisesti mukavaa, työntekijät olivat huumorintajuisia ja ilmapiiri rennompi, vaikka kiirettä riitti. Vuorot alkoivat klo 15 ja loppuivat klo 24.


Viimeisen kaksi viikkoa olin aamupalalla, jossa työtehtäviini kuului asiakkaiden vastaanotto, pöytien kattaminen ja astioiden kerääminen. Työ oli suhteellisen rentoa, mutta aamuvuorot vaativat aikaisen herätyksen jo kuudelta, ja taksin saaminen tuohon aikaan oli ajoittain haastavaa. Silti siitäkin selvittiin, ja aamupäivätyö antoi hyvän kontrastin iltavuorojen hektisyyteen.
Vaikka työ oli se syy, miksi tänne tulin, matkani kohokohtia olivat kuitenkin kaikki retket ja kokemukset, joita Thaimaassa ehdin tehdä vapaa-ajalla. Työpäivien jälkeen usein kävimme kaverini kanssa rannalla uimassa ja sen jälkeen jossain paikallisessa ravintolassa syömässä. Phuketissa oli myös paljon night marketteja, osa täynnä krääsää ja turistitavaraa, osa puolestaan thaimaalaisia ruokakojuja. Niissä oli hauska käydä, koska tunnelma oli vilkas ja kaikkea nähtävää ja kokeiltavaa riitti.


Suosikkiretkiäni olivat saarikierrokset, kuten Phi Phi ja James Bond -saari. Phi Phi -retki oli hektinen ja täynnä ihmisiä, mutta maisemat ja paikat, joissa vierailimme, olivat niin upeita, että kiire ei haitannut. James Bond -saari oli rauhallisempi ja vähemmän turistien täyttämä, mikä teki retkestä hieman rentouttavamman. Viikonloppuisin ehdimme myös kokeilla ziplineä viidakon yli, kierrellä Patong Beachin vilkasta baarikatua ja vierailla Bangkokissa, joka oli ensimmäinen kokemus niin suuressa kaupungissa, liikenne, rakennukset ja tunnelma olivat täysin erilaisia kuin Suomessa.


Kaiken kaikkiaan kahden kuukauden harjoittelu oli monipuolinen kokemus. Työ Rooftop-baarissa ja aamupalalla opetti paljon kansainvälisestä työskentelystä, sopeutumisesta ja arjen hallinnasta uudessa kulttuurissa. Vapaa-ajan retket ja pienet seikkailut tekivät kokemuksesta vielä mieleenpainuvamman ja antoivat mahdollisuuden nähdä Thaimaata monipuolisesti. Vaikka työ itsessään ei ollut matkani kohokohta, se muodosti silti perustan koko kokemukselle ja antoi mahdollisuuden yhdistää työnteko ja matkustelu samaan kokonaisuuteen.


Menisin Thaimaahan ehdottomasti uudestaan, maa on ihana ja ihmiset ystävällisiä. Silti en ole varma, olisinko valmis tekemään saman harjoitteluprosessin uudestaan, sillä työpaikan ja viisumien järjestäminen oli oikeasti hermoja raastavaa ja kuormittavaa. Kokemus oli opettavainen ja palkitseva, mutta samalla se vaati paljon kärsivällisyyttä ja sinnikkyyttä.
Katsellessani taaksepäin kahteen kuukauteen, voin sanoa, että tämä harjoittelu oli opettavainen, haastava ja samalla äärimmäisen palkitseva kokemus, joka antaa paljon muisteltavaa vielä pitkään.

Jätä kommentti