Jaksomme alku Valenciassa

Fallas koristeta

Lähtö Valenciaan

Matkamme Espanjaan sujui ihan hyvin, vaikka matkaan mahtui pieniä takaiskuja. Lähdimme liikkeelle Turusta ja matkustimme ensin junalla Helsingin lentokentälle. Sieltä lensimme Frankfurtin kautta kohti Valenciaa. Frankfurtissa vaihdoimme konetta ja jatkoimme matkaa kohteeseen.

Saavuimme perille aikataulussa, mutta huomasimme pian, että yksi laukuistamme oli jäänyt Helsinkiin. Onneksi tilanne saatiin selvitettyä lentokentällä ja matka pääsi jatkumaan normaalisti. Ensimmäiset päivät uudessa kaupungissa menivät ympäristöön tutustuessa ja käytännön asioita hoitaessa.

Asuntomme Valenciassa

Asuntomme sijaitsee Valenciassa Russafa -nimisessä kaupunginosassa. Asunto on hankittiin Spotahome-palvelun kautta ja se on tavallinen vuokra-asunto.

Asunto on melko kompakti mutta hyvin suunniteltu. Heti sisään tullessa vasemmalla puolella on keittiö ja oikealla pieni olohuonealue. Edempänä asunnossa on pieni seinäuloke, jonka takana sijaitsevat kaksi sänkyä. Asunnon perällä on kylpyhuone. Vaikka asunto on pieni, niin kaikki tarvittava löytyy.

Alue on erityisesti iltaisin hyvin vilkas. Russafa tunnetaan juhlimisesta ja ravintoloista, ja etenkin keväällä alueella on paljon tapahtumia paikallisen Las Fallas -juhlan aikaan. Kadut ovat täynnä juhlivia ihmisiä ja katusoittajia, mikä tekee kaupunginosasta erittäin elävän.

Työpaikkamme

Työharjoittelupaikkamme on Lugenergy, joka valmistaa sähköautojen latauslaitteita. Yrityksellä on toimipisteitä useissa maissa, kuten Italiassa ja Belgiassa. Pelkästään Valencian toimipisteessä työskentelee noin 100 työntekijää.

Latureita käytetään monissa eri paikoissa, esimerkiksi:

  • kotien sähköautojen latauksessa
  • huoltoasemien latauspisteissä
  • Lentokenttien pysäköintialueilla

Työskentelemme yrityksen tehtaalla, jossa latureita valmistetaan käsin alusta loppuun. Työpäivämme on klo 8–16.

Työtehtäviimme kuuluu muun muassa:

  • autolatureiden pakettien kokoaminen
  • latureiden kokoaminen alusta loppuun
  • johtojen, automatiikan ja teknisten osien asentaminen

Ohjaajanamme työpaikalla toimii Ramón Estruch, joka auttaa meitä työtehtävissä ja opastaa aina tarvittaessa. Myös muut työkaverit ovat olleet todella ystävällisiä ja avuliaita, ja he auttavat meitä mielellään kaikissa kysymyksissä vaikka kielimuuri sitä hieman vaikeuttaa.

Paikallinen kulttuuri ja kaupunki

Valencia on suuri ja vilkas kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Olemme käyneet tutustumassa kaupungin keskustaan ja sen moniin kauppoihin. Lisäksi olen itse käynyt kävelemässä kaupungin satama-alueella, joka on erittäin kaunis ja rauhallinen paikka.

Keväällä kaupungissa järjestetään kuuluisa Las Fallas -festivaali, joka on yksi Valencian tunnetuimmista juhlista. Festivaalin aikana kaupungissa järjestetään paljon tapahtumia, paraateja ja ilotulituksia. Festivaalin finaali on kun Fallas patsaat poltetaan. Olemme käyneet katsomassa ilotulituksia Russafan keskustassa, ja ne olivat todella näyttävät. Kadut täyttyvät ihmisistä ja juhlatunnelma näkyy kaikkialla kaupungissa.

Vastuullinen toiminta ja julkinen liikenne

Yksi asia, johon olemme kiinnittäneet huomiota täällä ollessamme, on julkisen liikenteen käyttö. Työpaikkamme sijaitsee noin 12 kilometrin päässä asunnostamme, joten kuljemme töihin bussilla. Emme pääse työpaikalle yhdellä bussilla, joten meidän pitää puolivälissä vaihtaa bussia

Vaikka matka kestää noin tunnin sinne ja takaisin, julkisen liikenteen käyttö on ympäristöystävällinen tapa liikkua kaupungissa. Bussit kulkevat usein ja niiden avulla pääsee helposti eri puolille Valenciaa. Julkinen liikenne vähentää liikenteen päästöjä ja auttaa tekemään kaupungista kestävämmän.

Lisäksi työpaikkamme Lugenergy valmistaa sähköautojen latauslaitteita, jotka tukevat siirtymistä vähäpäästöisempään liikenteeseen. Tämä tekee työstä myös ympäristön kannalta merkityksellistä.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑