Viimeinen viikko Holihiressa


Harjoitteluni Kyproksella alkaa olla lopuillaan, ja nyt eletään viimeistä viikkoa. Viime viikkojen aikana olen oppinut paljon uutta ja saanut enemmän vastuuta työpaikalla. Olen päässyt tekemään itsenäisesti sellaisia asioita, joita alussa harjoittelin pomoni Andyn kanssa.

Holihiren myymälä, jossa olen päässyt hoitamaan asiakkaita ja vuokrauksia itsenäisesti.


Olen ollut aiempaa enemmän yksin kaupassa, joten olen päässyt vuokraamaan tuotteita suoraan asiakkaille ja hoitamaan myyntitilanteita itse. Ensimmäistä kertaa pääsin myös viemään skootterin asiakkaalle yksin. Näytin asiakkaalle, miten skootteri toimii, ja hoidin myös maksun. Oli mukava huomata, että pystyin hoitamaan koko tilanteen itsenäisesti.


Viime aikoina töissä on ollut todella kiireistä. Melkein kaikki skootterit ovat olleet jatkuvasti vuokrattuina, ja sama tilanne on ollut pyörätuolien kanssa. Kiireestä huolimatta olemme saaneet kaikki kuljetukset hoidettua ja asiakkaat ovat saaneet tarvitsemansa tuotteet.

Siivosin ja järjestelin takahuonetta, jotta sinne saatiin lisää tilaa tuotteiden säilytystä varten.


Olen myös siivonnut ja järjestellyt kaupan takahuonetta, jotta sinne saatiin enemmän tilaa. Tavaroiden järjestäminen helpottaa työskentelyä varsinkin silloin, kun töitä on paljon.


Harjoittelu on opettanut minulle paljon asiakaspalvelusta, myynnistä ja itsenäisestä työskentelystä. Erityisesti olen oppinut, kuinka tärkeää on ottaa vastuuta ja pysyä rauhallisena myös kiireessä. On ollut hienoa huomata, miten paljon varmemmaksi olen tullut verrattuna ensimmäiseen viikkoon. Kypros on ollut hieno kokemus, ja tästä on hyvä palata kotiin uusien kokemusten ja oppien kanssa.

Vastaa

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑