Moi! Olen Oona, kolmannen vuoden datanomi opiskelija ja huomenna olisi tarkoituksena lähteä Fuerteventuraa kohti. Siellä sitten ollaan työssäoppimassa seuraavat 2 kuukautta. Tämän hetkistä olo tilaa voisi kuvailla sekalaiseksi, sillä en vielläkään ole oikein käsittänyt että lähtö on jo huomenna. Toivottavasti viimmeistään koneessa tajuaa, että olen oikeasti menossa työssäoppimaan ulkomaille.
Laukut on jo pakattu ja kyllä se haastavaa olikin, koska harvoin sitä pitää pakata sillä ajatuksella, että näillä pitäisi pärjätä seuraavat 2 kuukautta.
Vaikka matkaa ei ole viellä kunnolla sisäistänyt niin hyvä fiilis silti on. Pieni jännitys vatsanpohjalla kuitenkin on. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun lähden ulkomaille ilman vanhempiani. 14 vuotiaana olin 2 viikkoa Maltalla kielimatkalla, joten matkustaminen yksin ei juurikaan pelota.
Tänne blogiin tulen kirjoittelemaan kerran viikossa ja jos joku on kiinnostunut lukelemaan mitä teen joka päivä, niin minulta löytyy myös oma blogi https://oonanseikkailut.home.blog/
Huomenna sitten kohti toisenlaisia maisemia ja jätetään nämä lumikasat taakse.
Vastaa