Kotiinpaluu Fuengirolasta Suomeen

Niin se 3 kk vain vierähti hujahtaen ja nyt on palattu Koti-Suomeen.

Lähtö Fuengirolasta oli tosi haikea. Olin auringon ja lämmön lisäksi kiintynyt jo tietyllä tavalla paikkaan, sen tuomiin mahdollisuuksiin ja tapaamiini/tutustumiini ihmisiin. Jos olisi ollut mahdollista, olisin voinut jatkaa aikaani siellä vielä muutamalla kuukaudella. Paluu auringosta ja lämmöstä Suomen uuden vuoden harmauteen, sateeseen ja loskaan oli melkoinen muutos. Olisin toivonut palaavani edes pieneen pakkassäähän ja lumen peittämään maahan, toisin kuitenkin kävi. Rakkaita ihmisiä, omia juttuja ja kotia oli kuitenkin jo kova ikävä ja sydäntä lämmitti se, että paluutani jo kovasti odotettiin.

Sain 3 kk aikana tutustua Fugessa uusiin ihmisiin, sain jopa heistä ystäviä. Itse paikasta ja kaikista sen tarjoamista mahdollisuuksia, harrasteista, paikallisesta väestöstä ja heidän kulttuuristaan on selkeämpi ja rikkaampi käsitys. Joissakin asioissa suomalaisten olisi hyvä ottaa jopa oppia espanjalaisten elintavoista mm. kiireettömyydestä ja perhekeskeisyydestä. Siellä ei ollut stressin tuntua ja se oikeasti ”tarttui”, alkoi itsekin käymään ”hitaammalla”, keskittymään enemmän hetkeen, ihmisiin ja nauttimaan elämästä.

Paikkaa voin ehdottomasti suositella sellaiselle, joka arastelee ulkomaille lähtöä ja vieraiden kielten käyttöä, koska suomella pärjää Fuengirolassa yllättävän hyvin. Siellä, iso suomalaisyhteisö, järjestää kaikenlaista lähes vauvasta vaariin, on suomalaiset päiväkodit ja koulut, kirkot, harrastemahdollisuudet, suomalaisia ravintoloita/kahviloita, pieniä ruokakauppoja, kampaamoja ect. ja yhteisö tukee toisiaan. On helppoa mennä juttelemaan vaikka ihan ventovieraalle, jos kuulee puhuttavan suomea. Itse en ainakaan koskaan tullut tyrmätyksi, vaan kohtaaminen oli aina iloinen ja positiivinen. Vielä enemmän saa kaikesta tietty irti, jos osaa espanjaa. Englannin kielestä, ei aina ole juurikaan apua, koska monet paikalliset osaavat sitä melko huonosti tai ei ollenkaan.

Harjoittelujaksoa Suomalaiseen Seurakuntaan voin suositella sellaiselle, jolla on jo kokemusta työelämästä, itsenäisestä työskentelystä, omaa rohkeutta tehdä aloitteita/esityksiä ja antaa rakentavaa palautetta sekä ehdottomasti näen eduksi, jos on kokemusta järjestötoiminnasta. Seurakunta toimii monessa suhteessa pitkälti vapaaehtoisten voimin, joten se sisältää paljon samankaltaisia elementtejä järjestötoiminnan kanssa. Tukea saa myös paljolti siitä, jos saa mukaansa vaihtoon saman alan opiskelijan, ns. työparin. Pystyy paljolti silloin yhdessä suunnittelemaan asioita, vaihtamaan ajatuksia ja aloittamaan yhdessä vaikka jonkun uuden toiminnan (esim. ryhmä, kerho, yksittäiset tapahtumat ect.), jolle on Seurakunnassa usein kysyntää.

Harjoittelujaksosta jäi kokonaisuudessaan erittäin kiitollinen mieli, kiitollisuus tällaisesta mahdollisuudesta ja olen myös kiitollinen itselleni siitä, että rohkenin yksin lähteä. Kokemus on ollut hieno, avartava, opettava ja on laittanut omaa arvomaailmaakin hiukan uusiksi. Pieni palanen minusta Fuengirolaan jäi ja olenkin varma, että vielä sinne palaan.

Lopuksi vielä muutama kuva mm. tunnelmaa Fuengirolasta, kauniista Mijaksesta vuorella ja Malagan Kasvitieteellisestä puutarhasta sekä seurakunnalta saatu kirjanen kiitokseksi/läksiäislahjaksi (Sananlaskuja suomeksi ja espanjaksi).

Hyvää Uutta Vuotta

Feliz Año Nuevo!

Täysikuu rannalla

Ilta Paseolla, rantakadulla

Muistoksi ja koristeeksi, rannalta kerättyjä simpukankuoria

Valokuusi, Plaza Pedro Cuevas -aukiolla

Kolme tietäjää, Malagan Kasvitieteellinen puutarha

Valoloistoa, Kasvitieteellinen puutarha

Valoloistoa, Kasvitieteellinen puutarha

Malagan joulukatu

Joulupukkien ja -muorien moottoripyöräajot Fuengirolassa

Mijas -kylä vuorilla

Maisemakuvaa vuorilta

Sananlaskut -kirjanen, läksiäislahja seurakunnalta

Viimeinen päivä, ennen lähtöä. Aurinkoa ja lämpöä yli 20 astetta.

Paluu Suomeen. Metsässä oli onneksi vielä lunta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: