Viimeinen viikko Teneriffalla

Nyt on viimeinen viikko työharjoittelua menossa. Loppu kuukausi on mennyt hyvin ja näyttökin on varmistettu ja on nyt varma olo loppuajasta. Olen ollut viimeisen viikon ainoa opiskelija yrityksessä ja on riittänyt töitä.  

Toinen kuukausi Teneriffalla

Kuvassa näkyy alamäki, jossa on taloja ja palmuja, sekä auringonlasku

Viime viikolla tuli käytyä kävelemässä rantoja pitkin Playa de las Americansista Playa de Fanaben rannalle asti ja käytyä tulivuori Teiden kansallispuistossa ja sen lähialueilla kävelemässä, sekä tuli käytyä erilaisissa paikoissa syömässä. Kuukauden aikana en ole oikein tehnyt muuta kuin ollut töissä viime viikkoa lukuunottamatta, kun on ollut iltavuoroja niin on saanut nukkua pitkään. 

Teiden matka

Teiden matkan päivä alkoi aamulla aikaisemmin kuin normaalisti. Busilla mentiin ja matka alkoi jo 8.45 ensimmäisellä bussilla ja sitten toisella, joka kesti melkein 2 tuntia. Kun päästiin perille lähdettiin kävelemään pientä reittiä edelliselle pysäkille mistä bussi meni, joka oli El Portillon vierailukeskus, jossa oli museo ja kasvitieteellinen puutarha joka kierrettiin ympäri. Tulivuori oli sen verran korkealla, että kävellessämme oltiin pilvien sisällä ja oli aika kylmäkin.  

Vietettiin aikaa siellä sen aikaa kun tuli bussi takaisin, koska sinne tulee ja sieltä lähtee vain yksi bussi takaisin Costa Adejeen. Sieltä menee myös saaren pohjoisosaan bussi kerran päivässä sinne ja takaisin. Takaisin tullessa olimme osan matkasta alas päin tullessa pilven sisällä ja näkyvyys oli huono ja oli jännän näköistä kun ei nähnyt oikein mitään kuin vain valkoista katsoessa ulos ikkunasta. 

kuvassa näkyy pyöriä ja autoja joiden takana on vuori ja isoja kivi muodostelmia.
Kuvassa näkyy tulivuori alhaanltapäin.
Kuvassa näkyy iso opaste kyltti kasvitieteeelisestä puutarhasta.

Suomeen paluu lähestyy

Teide reissu oli kyllä paras kokemus tämän matkan aikana ja nyt alkaa taas tavaroiden pakkaaminen ja valmistautuminen takasin suomeen lähtemiseen. 

Kuvassa näkyy Ihminen kävelemässä vuoristossa, joka on pilven sisällä.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑