Virikkeitä vanhuksille aurinkorannikolla

Eipä olisi vuosi sitten uskonut Espanjassa lomaillessani, että palaan samaan paikkaan tekemään kansainvälistä työharjoittelua ja samalla päättämään hoiva- avustaja opintoni. Pitkäaikaisena haaveenani on ollut työskennellä vanhusten parissa ja nyt siitä tulee totta. Tulevaan harjoitteluun valmistautuminen Ensinnäkin täytyy todeta, että kohde eli Benalmadena, joka sijaitsee aurinkorannikolla, oli selkeä valinta minulle. Tämä paikka on minulle entuudestaan tuttu... Continue Reading →

Mitä Hollannin matkasta jäi mieleen?

Tärkein syy sille, miksi halusin lähteä ulkomaille työharjoitteluun, oli toive paremman kielitaidon hankkimisesta. Suomessa englanninkieliset keskustelut olivat aina jääneet lyhyiksi, eikä työelämä tarjonnut uusia mahdollisuuksia kielitaidon kehittämiseen. Tunsin olevani ujo puhuja, ja jos en ollut jostakin sanasta aivan varma, jätin mieluummin ajatukseni sanomatta kuin otin riskin jumiin jäämisestä. Hollannissa minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin... Continue Reading →

Puolessa välissä reissua

Viiden viikon työharjoittelusta on kulunut kohta puolet. Hollannin lainsäädännöstä johtuen en ole päässyt jakamaan lääkkeitä, mutta olen lukenut paljon sekä dementian eri muodoista ja vaiheista että erilaisista lääkityksistä. Pienessä yhteisössä on ollut myös helppoa päästä näkemään, miten muistisairaus vaikuttaa vanhusten jokapäiväiseen elämään ja arjesta selviytymiseen. En ole aikaisemmin päässyt näkemään varsinaista arkea, sillä kotihoidossa on... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑