Andalusia antoi parastaan!

Kirsi-Leena Hotinen ja Sari Siipola Fuengirolassa etsimässä uusia kansainvälisiä suhteita etenkin ammatti- ja erkoisammattitutkinto-opiskelijoille.

Saavuimme Malagaan toukokuun kuudentena ja otimme lentokentältä turvallisen, virallisen taxiauton kohti asumustamme. Löysimmekin (tai taksikuski löysi) sen mukavasti ja iloksemme hotellimme tuntui heti yhdeksän päivän arvoiselta yösijalta; rantakadulla, 12. kerros ja parveke merelle päin 😊

Aurinkorannikon suomalainen koulu

Ensimmäinen kohteemme oli Aurinkorannikon suomalainen koulu, missä meidät otti vastaan koulun kuraattori. Raija-kuraattorin juttusilla meille selvisi, että suomalaiseen kouluun ei niin vaan otetakkaan opiskelijoita, sillä opiskelijahakemukset tulee heille tehdä ainakin yksi vuosi aiemmin. Hyvä tieto, mutta se sulkee aikalailla ammatti- ja erikoisammattitutkintolaiset ulkopuolelle, sillä koko koulutus kestää noin vuoden, elleivät opiskelijat haluaisi sitten vielä opintojen päättymisen jälkeen lähteä KV-jaksolle.

Vastaanotto oli kuitenkin ystävällinen ja lämmin. Raija esitteli meille koulun tiloja sekä koulun rehtorin ja näin saimme allekirjoituksen myös Rasekon ja Aurinkorannikon suomalaisen koulun väliseen puitesopimukseen. Joten ei muuta kuin hakemuksia tekemään!

Aurinkorannikon suomalainen seurakunta

Aurinkorannikon suomalainen seurakunta tarjosi miellyttävän tapaamisen nuorisopappi Juhan kanssa ja miellyttävyyttä lisäsi tarjotut korvapuustikahvit. Käynnillä selvisi, että heillä olisi monenlaista työtä, mitä Rasekon (ja varsinkin Terhyn) opiskelijat voisivat mennä sinne harjoittelemaan sekä suorittamaan erilaisia tutkinnon osia. Heillä on ohjelmassa perhekerhotoimintaa, rippikoulua, nuorteniltoja, Saapasprojekti, jne. Myös kahvilan puitteissa löytyy esim. asiakaspalvelutehtäviä, pienimuotoista keittiötoimintaa ja mm. siistimistehtäviä.

Jo nykyisen monipuolisen toiminnan tarjoamisen lisäksi Juha oli valmis kehittämään mahdollisten opiskelijoiden kanssa vielä uusiakin projekteja. Keskustelun myötä saimme jo sovittua mielenterveys- ja päihdetyön eat opiskelija Sadulle harjoittelupaikan tänne loka- ja marraskuuksi 2022.

Aurinkorannikon opetus ja valmennus

Miltä tuntuisi opiskella Välimeren rannalla omaan tahtiin ja saada ohjausta tarpeen mukaan? Aurinkorannikon opetus ja valmennus tarjoaa tätä kaiken ikäisille lapsille ja nuorille. Luokkahuone on jaettu pieniin looseihin ikäryhmien mukaan, eskareista kuudesluokkalaisiin. Yläkoululaiset ja lukiolaiset toimivat eri tiloissa.

Karita opettaja otti meidät innokkaasti vastaan. Hän ottaa mielellään opiskelijoita kv-jaksolle. Nytkin tapasimme useita vaihdossa olevia opiskelijoita. Juttelimme lähihoitajaopiskeijan kanssa. Hän oli juuri tekemässä Kasvun ja osallisuuden edistämisen näyttöä. Koska moni opiskelija oli juuri lopettamassa jaksoa, Karita tarjosi kaikille maittavan aamupalan ennen oppilaiden saapumista paikalle.

Aurinkorannikon opetus- ja valmennus sopii hyvin koulunkäynninohjaajille näyttöpaikaksi. Se sopii moneen tutkinnon osaan lähihoitajaopiskelijoillakin.

Lastenkerho Tuiskula

Mukavalta tuntui myös Montessoripainotteinen kerhotoiminta 3-6- vuotiaille lapsille. Omistaja Tuisku otti meidän lämpimästi vastaan ja saimme seurata myös lasten leikkejä ulkoilun jälkeen. Tuisku ottaa mielellään opiskelijoita ja tämä paikka sopisi hyvin esim. lähihoitajaopiskelijoiden Lasten ja nuorten kasvatuksen ja hoidon osaamisalalle, miksei muillekin. Päivittäinen toiminta-aika on klo 9-15, mutta pienimmät lapsista lähtevät jo puolilta päivin, kun menevät kotiin nukkumaan päiväunia.

Tuiskulan talossa toimii myös Niina Ristolaisen kotihoitokonttori, Fuengirolan suomenkielisen sanomalehden toimitus, sekä tarjolla on vuokratiloja myös etätyöhön.

NSC Group oy

Tuisku esitteli meille Niina Ristolaisen, jolla on sosiaalialan yritys NSC Group oy. Yksi hänen toiminnoistaan on kotihoito. Toiminta on vielä pientä, mutta Niina toivotti Rasekon opiskelijat jo tervetulleiksi jopa tänä syksynä. Ninan ohjauksessa saa varmasti hyää oppia!

Tavoite saavutettu!

Teimme yhteensä kuusi puitesopimusta Fuengirolan suomalaisten toimijoiden kanssa. Yksi sopimuskumppaneista oli Tutors, joka tuottaa oppimisen elämyksiä monipuolisesti. Tapasimme Filipin ja keskustelimme mahdollisista yhteistyökuvioista kahvin merkeissä.

Viikon aikana huomasimme, että Fuengirolan suomalaisten yhteisö on tiivis. Kaikki tuntevat toisensa ja tekevät keskenään yhteistyötä. Mekin hyödyimme tästä monella tavalla. Näinkin lyhyessä ajassa pääsimme osaksi yhteisöä ja tuli luottavainen kuva toiminnasta. Sopimuskumppanimme tekevät yhteistyötä myös opiskelijoiden ohjauksessa. Sama opiskelija voi hyötyä yhdellä jaksolla monenlaisesta toiminnasta.

Lisäksi matka antoi meille paljon uutta virtaa jatkaa työtä ja motivaatiota ohjata opiskelijoita kv jaksoille. Myös vapaa-aikaa vietettiin ja auringosta nautittiin.

Kiitos Erasmus+ ja Raseko!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: