Savirakentajien opintomatka Viroon toukokuussa 2022

Tekstit: Hannele Karppinen ja Iikka Meriala

Rasekon savirakentajaopiskelijat tekivät toukokuun viimeisellä viikolla opintomatkan Viroon ja kokivat elämyksellisiä päiviä saven ympärillä. Matkan aikana tehtiin savilattiaa, osallistuttiin savea ja kuituja käsittelevälle kurssille ja tutustuttiin savi- ja kalkkituotteita valmistavan Ukumajan toimintaan. Reissun aikana oli mahdollisuus tavata myös muita Rasekon savirakentajaopiskelijoita eli jakaa kokemuksia opinnoista ja erilaisista työkohteista. 

Matkan majoituspaikaksi valikoitui kuvassa näkyvä ’Mooste mõisa Linakoja külalistemaja’. Kuva ensimmäiseltä illalta hämärän jo saapuessa. Kuva: Iikka Meriala

Savea, hiekkaa, kuitua, kalkkia 

Lounais-Virossa sijaitsee Mooste, joka on kylä ja vanha kartanoalue. Yksi kartanoon kuuluneista kunnostetuista rakennuksista on kivirakenteinen vanha talli, josta löytyy nykyisin erinomaiset koulutustilat ja paljon savirakentamiseen liittyvää osaamista. Rakennus on jo itsessään näyte saven, kalkin ja muiden ekologisten materiaalien käytöstä. Osa meistä savirakentajaopiskelijoista osallistui näissä tiloissa ekologisen rakentamiskeskuksen Eestimaaehituksen järjestämälle kaksipäiväiselle kurssille.

Kartanon tallirakennus kunnostettuna tarjoaa hyvät puitteet saviasian edistämiselle. Kuva: Hannele Karppinen
Sisään tallirakennukseen on toteutettu kuvassa mm. kuvassa näkyvät työtilat/kurssitilat. Kuva: Riikka Ihalainen
Tilat ovat kahdessa kerroksessa, jossa alhaalla jo aiemmin mainittu kurssitila, kuvan tuotteiden näyttelytila sekä myymälätila. Yläkerrasta löytyy toimistotiloja sekä luentosali. Kuva Hannele Karppinen

Ensimmäisen työpajapäivän aloitimme pitkän pöydän alkupäästä tutkimalla saven ominaisuuksia eri aistien avulla. Savipitoinen eli lihava savi on muokatessa elastista, siitä voi pyöritellä madon ja sen peseminen käsistä ei ole ihan helppoa. Kun vesilasiin pudottaa kuivan kokkareen lihavaa savea, se “kohisee”. Savea voi myös haistella ja maistella. Virosta löytyy punasävyistä savea ja Suomessa pääväreinä ovat harmaan sävyt. Tuttuja juttuja, mutta myös uutta ja päivän aikana tuli asioita erittäin hyvin havainnollistettuina. 

Lihava savi tarttuu käsiin ja on vaikeampi pestä. Kuva: Hannele Karppinen

Saven elektronimikroskooppinen rakenne on liuskemainen. Kun liuskojen väliin pääsee vettä, savi muuttuu elastiseksi ja hiukkaset ikään kuin liimautuvat toisiinsa. Tätä havainnollistettiin muovikalvojen ja vesipisaroiden avulla. Lihavasta ja laihasta savesta tehty vellikin näyttää erilaiselta. Seuraava meille tarjottu havainto oli, että savi halkeaa ja kutistuu kuivuessaan. Sitä enemmän, mitä paksumpi savikerros. Tästä näimme todisteet pöydällä olevissa savinäytteissä ja taiteellisella time-lapse -videolla. Rakennusaineena saven kanssa käytetäänkin usein hiekkaa ja kuituja. 

Mikä merkitys on sillä jos maa-aineksen annetaan järjestäytyä eli seosta tiivistetään? Pääsimme yhdessä toteamaan, että “täristäen” kuivalla hiekalla täytetystä astiasta ei puukeppiä saa lihasvoimin vedettyä pois. Lujuuskokeita jatkettiin ottamalla lasten hiekkasankot esille. Yksi taputteli kostean hiekan sankoon tiiviisti käsin. Sitten kakku kumottiin pöydälle ja kokeiltiin paljonko kakkunen kestää lisäpainoa päällään ennen kuin hajoaa. Toinen teki vastaavan kakun, mutta tiivisti hiekan sankoon puukepillä (rammed earth). Kolmas kakku tehtiin sekoittamalla hiekan sekaan puolet tilavuudesta pellavakuitua. Ja kuinkas kävikään. Ensimmäinen kakku kesti painoa pari kiloa ja “rammed cake” moninkertaisen määrän. Kolmannen kakun päälle nousi henkilö ja vielä toinenkin, mutta tämä kakku vain kesti edelleen. Entäs mitä olikaan kapillaari-ilmiö? Tätä havainnollistettiin kaatamalla veteen kuivaa hiekkaa veden pintaa korkeammaksi keoksi. Vesi lähti imeytymään hiekkakasaa ylöspäin. Tästä on lyhyt ajatusmatka siihen, mitä esimerkiksi maakosteus saa aikaan rakenteissa, jos edellä havaittua asiaa ei oteta huomioon. 

Lujuustestissä kokeiltiin kuinka paljon painoa hiekkakakku kestää. Kuva: Hannele Karppinen
Kuitua sisältävän hiekkakakun lujuustesti. Tukea antamassa vasemmalla Mikk Luht, yksi työpajapäivien vetäjistä. Kuva: Hannele Karppinen

Näiden huomioiden jälkeen kokeilimme saven ominaisuuksia kuivana, kosteana, plastisena ja nestemäisenä työstämällä erilaisia saviseoksia muotteihin. Kostea savi sopii esimerkiksi massiivisaven eli vaikkapa savilattioiden tai kantavien seinien tekemiseen. Plastisempaa savea voidaan käyttää tiilien tekemiseen. Tässä vaiheessa olimmekin päässeet ensimmäisen pöydän päätyyn, jossa muistelimme vielä mitä vaihtoehtoja on savipintojen kosteuskestävyyden lisäämiseksi. Lantavesi on yksi perinteisistä. Totesimme omin silmin, että vesitippa ei imeydy vaan jää öljytylle tai kananmunan valkuaisella käsitellylle savipinnalle.

Savitiilien valmistusta muotin avulla savesta, hiekasta ja kuidusta. Virossa savi tietyillä alueilla väriltään punaista. Kuva: Hannele Karppinen

Jos puhutaan kosteuden kestävyydestä ja rapatuista pinnoista, ei ehkä voida olla puhumatta myös kalkista. Kalkin olomuotoja meille havainnollistettiin pöydälle kerättyjen näytteiden avulla. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että Viron Saaremaalla on pitkät perinteet kalkin louhimisessa ja polttamisessa nimenomaan perinteisellä ja ekologisella menetelmällä.

Saimme lyhyen kemian oppimäärän siitä mitä kalkkikivelle tapahtuu polttamisen yhteydessä ja vedellä sammuttamisen jälkeen tai mitä on kalkkitahna. Lopputuotteena voi olla maali, laasti tai rappaus. Hapen kanssa reagoidessa kalkilla käsitelty pinta kovettuu taas kalkkikiven polttamista edeltäneeseen alkuperäiseen muotoon. Kuinkahan moni meistä tiesti, miten fenoliftaleiinilla voi testata onko kalkkipinta jo valmis?

Päivän aikana pohdittiin myös savirakentamisessa käytettäviä teollisempia materiaaleja kuten vaahtolasia ja sen ominaisuuksia. Lopuksi keskityimme vielä hetkeksi erilaisista saven olomuodoista valmistettuihin lopputuotteisiin ja näytteisiin: poltettu tiili on kuivaa savea, kosteasta voi tehdä massiivirakenteita, elastisesta myös tiiliä, viskoosisesta laasteja ja nestemäisestä maalia. Tässä kohti etenkin viimeistelylaastit ja niiden eri sävyt herättivät mielenkiintoa. Kiiltäväpintaista stucco-seinää ja marokkolaisesta perinteestä tulevaa tadelakt-pintaa tekee mieli tunnustella kun sellaisen näkee. Virolaisen Ukumajan oma versio tadelaktista on gekolakt ja uudempana tuotteena marmorino, joka nimenä kertookin jo miltä pinta näyttää. Monen ääneen esitetty toive päästä kokeilemaan marmorinoa toteutuikin pari päivää myöhemmin.

Näyttelytilassa oli esimerkkejä erilaisista ekologisista seinärakenteista. Kuva: Hannele Karppinen

Restauroiduista raunioista kehityksen kärkeen

Kurssin toisena päivänä perehdyttiin tarkemmin siihen, miten Moosten kartanon vanhasta rapistuneesta talli- ja vaunurakennuksesta syntyi koulutuskeskus. Uudistuneessa rakennuksessa toimii nyt ekologisen rakentamisen keskus Eestimaaehitus, joka siis järjestää koulutuksia ja opastaa sekä yksityisiä, että yrityksiä aiheeseen liittyen. Keskuksen tiloissa voi tehdä myös tutkimus- ja tuotekehitystyötä. Rakennuksessa sijaitsee lisäksi Saviukumajan toimisto- ja myymälä. Saviukumajan savi- ja kalkkituotteita käytetään paljon Suomessakin. 

Savipohjaisissa seinälaasteissa valikoima on laaja. Kuva Ukumajan myymälätiloista. Kuva: Riikka Ihalainen

Rakennuksen tilanne ennen kunnostamista kuulosti aika mielenkiintoiselta. Rakennuksen katto vuoti, tulipalo oli tuhonnut osan kattohirsistä ja kiviseinät olivat rapautuneet. Tallissa oli säilytetty lannoitteita ja niistä oli imeytynyt suoloja seinärakenteisiin. Kosteusmittausten perusteella arvot ylittyivät reippaasti. Hankkeeseen saatiin rahoitusta EU:lta ja kunnalta vuonna 2016. Kunnostuksen aikana työmaalla pidettiin myös savi- ja kalkkirakentamiseen liittyviä kursseja. Katon ja seinien eristemateriaalina on käytetty muun muassa selluloosaa ja hamppua. 

Saviseinissä ja -lattioissa vaihtoehtoja löytyy. Kuva: Riikka Ihalainen

Työ on kannattanut. Kunnostustarinan jälkeen teimme kattavan kierroksen koko rakennuksessa. Toisen kerroksen luentotilassa ja toimistohuoneissa näkyy vanhaa ja vaihdettua hirttä sekä erilaisia rapattuja pintoja. Saven ja kalkin erilaiset sävyt jatkuvat tilasta toiseen. Yläkerran käytävästä löytyy mustan- ja violetin sävyjä, pitkän käytävän päässä kiintopisteenä on viimeistelylaasteilla tehty koristemaalaus. Alakerrassa katse kiinnittyy karkeampaa hiekka-ainesta sisältävään massiivisaviseinään ja Saviukumajan tilojen ylellisen kiiltävään keltaisen ja kullan sävyiseen pintaan. Viereisessä huoneessa on näyttelytila, jossa muun muassa havainnollistetaan mitä eriste- ja rappauskerroksia erilaisissa ekologisissa seinissä voisi olla. Rakennuksen päätyhuone on enemmän tutkimuskäyttöön. Sen kiviseinässä on saviseoksia, joihin on kiinnitetty mittareita seuraamaan muun muassa kosteuden ja lämpötilan muutoksia. 

Savea ja kiviainesta sisältävää massiivisaviseinää. Kuva: Hannele Karppinen

Tiiviin tietopläjäyksen jälkeen pääsimme taas käytännön toimintaan. Saimme eteemme savirapatun levyn, eri värisiä viimeistelylaasteja ja sabluunoita. Tästä tekniikasta toimme kotiin tuliaisina tauluja tai uusia ideoita kurssitoimintaan ja koristemaalauksiin tuleville saviseinille.

Koristemaalauksia viimeistelylaasteilla. Kuva: Hannele Karppinen.

Näiden päivien yhteenvetona voisi sanoa, että kyllä Virossa osataan. Savirakentamisen suhteen ilmassa on samoja kysymyksiä kuin Suomessakin. Ekologisen rakentamisen kysyntä ja tarjonta eivät vielä kohtaa. Rakennusalan osaajille ja suunnittelijoille tarvitaan lisää tietoa aiheesta. Virossa savirakennuksia on, mutta osaamista on hävinnyt sukupolvien vaihtuessa. Tietotaitoa on nyt osattu koota saman katon alle. Vaikuttaa siltä, että Virossa toimijat tekevät luontevasti yhteistyötä. Myös kansainvälisellä tasolla ollaan hereillä. Alalla verkostoidutaan ja ollaan mukana aktiivisesti. Toisaalta myös Viroon tullaan hakemaan ammattiosaamista ja kouluttautumaan kursseille. Yhtenä eikä niin vähäisenä esimerkkinä osaamisesta on myös Ukumajan tuhansien neliöiden rappausprojekti Qatarissa. Virossa kehiteltiin ratkaisu kovissa halkeilevaan pintarappaukseen, jossa muut eivät vielä olleet onnistuneet.

Listätietoa rakennuksen kunnostuksen vaiheista ja kustannuksista: https://www.youtube.com/watch?v=n8V3-9NA-0M

Savilattian valmistusta Karilatsin ulkoilmamuseossa

Karilatsin ulkoilmamuseoon oli valmisteilla yhteensä kolme savilattiaa, joiden valmistamisesta vastasi Wanaviisiehitus OÜ :n Malvo Tominga. Malvoon oltiin tutustuttu vuonna 2019 Serbiassa Balkan Earth Conferencessa, johon Rasekon ensimmäinen savirakentajaryhmä osallistui. Konferenssin aikana kokonnuttiin ja mietittiin millaista yhteistoimintaa Viron ja Rasekon savirakentajien kesken olisi mahdollista järjestää. Tuolloin idea opintomatkan järjestämiseksi Viroon sai alkunsa. Matka oli itse asiassa tarkoitus toteuttaa jo vuonna 2020, mutta korona siirsi opintomatkaa tähän vuoteen.

Työn suunnittelua korjauskohteen edustalla Malvo Tomingan johdolla. Kuva: Iikka Meriala

Opintomatkalaisten savilattianvalmistuskohde sijaitsi ulkoilmamuseoon 1980-luvulla siirretyssä, vuonna 1860 rakennetussa hirsitalossa, jossa oli kolme osaa: tupa, työhuone ja katettu kylmä osa. Lattian parissa työskenteli ma-ti puoli ryhmää opiskelijoista (7 henkilöä) ja to-pe toinen puoliryhmä (8 henkilöä).

Talon siirron yhteydessä hiekan päälle oli aikanaan aseteltu perustusten muotoon isoja piikiviä ja joiden päälle oli tehty betonivalu. Hirsikehikko taasen oli pystytetty suoraan betonivalun päälle ilman, että väliin olisi laitettu mitään kapillaarikatkon aikaan saavaa, kuten tuohta tai tervapahvia. Hirret olivat silti vielä varsin hyvässä kunnossa, joissain kohdissa oli havaittavissa hieman lahoa, josta tosin oli vaikea arvioida, oliko se syntynyt jo ennen hirsikehikon siirtoa vai vasta Karilatsissa.

Työhuoneen aiempi savilattia oli poistettu ja kuvassa mittaillaan ja suunnitellaan uuden lattian rakennetta ja mittoja. Kuva: Iikka Meriala

Sekä työhuoneessa, että katetussa kylmässä osassa oli siirron jälkeen tehdyt savilattiat, mutta työhuoneen kohdalla aiempi savilattia on ollut jostain syystä varsin kostea. Asiaan arvioitiin olevan useitakin syitä, mm. lattian pinta on ollut hieman alempana kuin ulkopuolen maanpinta ja perustusten ulkopuolella maa ei myöskään juuri vietä ulospäin eikä tiedon mukaan maassa ollut salaojia. Lienee siis mahdollista, että vettä on johtunut myös katolta perustusten alta lattiaan.

Työhuoneen vanhaa savilattiaa oli harkittu käytettäväksi uudelleen seostamalla sitä pyrkien saavuttamaan sille parempi lujuus. Analyysien pohjalta sen todettiin kuitenkin olen pääsääntöisesti hyvin pienirakeista ja hyvinkin silttistä. Tästä syystä vanha massa oli päätetty olla käyttämättä ja se oli kärrätty pihan perälle.  

Lähtökohta Rasekon savirakentajaopiskelijoiden tullessa paikalle oli siis työhuoneen lattia, josta oli vanha lattia poistettu, kuoppa oli pohjaltaan hienoa hiekkaa, syvyyden vaihdellessa kohdittain ehkä keskimäärin 30 cm alimpien hirsien alapinnasta. Betonisokkeli ei myöskään ollut vaaterissa, vaan vietti ulkohuoneeseen päin ehkä 5-10 cm. 

Varsinaisen lattian rakennetta suunniteltiin aluksi yhteistyönä ja suurin pohdinta kohdistui siihen, miten pystyttäisiin vähentämään kosteuden siirtymistä sokkelista hirsiin. Rakenne todettiin ongelmalliseksi ja että näillä keinoilla mitä nyt oli käytössä savilattian valmistuksen yhteydessä, ei ollut mahdollista poistaa itse ongelmaa eli betonin ja hirren suoraa yhteyttä.  Lopulta paikan päällä piirreltiin fläppitauluun kolme erilaista vaihtoehtoa, joista lopulta päädyttiin suhteellisen yksinkertaiseen rakenteeseen, sillä todettiin, että vaikka sisäpuolelta lattian kautta tuleva kosteus voitaisiinkin erilaisin keinoin estää sokkeliin, vesi pääsee joka tapauksessa ulkopuolen kautta kostuttamaan sen. Tämä toteamus yksinkertaisti rakennetta: turha optimoida jotain kohtaa, jos muualta kuitenkin ongelma on edelleen olemassa. 

Paikallinen hiekantoimittaja ei ollut ehtinyt toimittamaan alkuviikoksi karkeaa soraa, mitä olisi voinut käyttää vedeneristykseen, joten päädyttiin sihtaamaan 0 – 32 mm sorasta 0 – 10 mm aines pois. Loppuviikosta saatiin myös valmiiksi seulottua isoa mursketta paikalle nopeuttamaan toisen puoliryhmän työskentelyä. Kuva: Iikka Meriala

Lattian hiekkapohja tasattiin ja sen päälle levitettiin kuitukangas estämään vesieristyskerrokseksi ajatellun 10 cm paksun karkeamman 10-32 mm kiviaineksen uppoaminen hiekkaan. Yläpinta vaa’ittiin laserin avulla tasaan ja ajettiin maantiivistäjällä tiiviiksi. Käytettävissä ollut maantiivistin oli varsin kevyt, joten kerrokset päätettiin tehdä kahdessa erässä siten, että täyttöpaksuus oli kussakin noin 7-8 cm ja lopputuloksena yhteensä noin 10 cm tiivistetty kokonaispaksuus.

Kuitukankaan päälle kärrättiin karkeampaa sora-ainesta kapillaarikatkoksi. Kuva: Iikka Meriala
Maantiivistin oli pienenä ja kevyenä varsin näppärä herkässä museokohteessa, mutta edellytti sitä, että täyttökerrokset pidettiin suhteellisen ohuina, jotta tiivistys onnistui. Kuva: Iikka Meriala

Työnhallinnallisesti päädyttiin vesieristyskerrosta tehtäessä siihen, että koska tekijäporukka vaihtuu loppuviikoksi, olisi oppimisen kannalta myös alkuviikon opiskelijoille tärkeää päästä tekemään myös varsinaista savilattiaosuutta. Tästä syystä lattia jaettiin noin puoleen, johon tehtiin pyramidimaisesti eri tasot siten, että reunat olisi mahdollista yhdistää loppuviikosta kun toinen puoliryhmä tekee toisen puoliskon lattiasta. Tällöin olisi myös mahdollista testata lattiaosuuksien yhdistämistä. 

Lattia tehtiin kahdessa osassa, jotta kumpikin puoliryhmä pääsee toteuttamaan kaikki lattian kerrokset. Tästä syystä oikean puoleinen osuus on kuvassa ilman täyttöä. Kuva: Iikka Meriala

Vesieristyskerroksen päälle levitettiin toinen kerros kuitukangasta estämään ylemmän kerroksen sekoittumista ja 0-aineksen huuhtoutumista vesieristekerrokseen. Vesieristyskerroksen jälkeen tehtiin 10 cm paksu tasauskerros suoraan 0-32 mm sorasta. Ensimmäinen täyttö oli 8 cm ja toinen 6 cm. Idea täytöissä oli seurata miten paljon tiivistäminen alentaa pintaa. Sen vaikutus oli noin 2-4 cm riippuen materiaalista.  

Vesieristekerroksen päälle levitettiin toinen kuitukangas estämään päälle tulevan 0-32 mm sorakerroksen hienoaineen sekoittumista alempaan kerrokseen. Kuva: Iikka Meriala

0-32 mm sorakerroksen tiivistämistä sen jälkeen kun täyttökerros oli tasattu laserin avulla. Kuva: Iikka Meriala
Kahden sorapohjaisen kerroksen jälkeen oli vuorossa varsinainen savea sisältävä kerros, jota kuvassa suunnitellaan. Kuva: Iikka Meriala

Tämän tason jälkeen aloitettiin tiistaina varsinainen savilattiakerrosen valmistus. Malvon tekemien koekappaleiden pohjalta todettiin mikä koekappale vaikutti lupaavimmalta ja sen pohjalta päätettiin resepti, joka oli pohjakerrokseen: 

  • 22 l savea + 8 sankollista 0-32 mm soraa 

Pintakerroksen koostumukseksi tuli joidenkin kokeilujen ja säätöjen jälkeen: 

  • 12,5 l savea + 5 sankollista 0-8 mm soraa (alkuviikosta tehtiin isompaa erää, mutta koska vaakasekoitin oli kovilla, erän kokoa vähennettiin ja tämä ilmoitettu resepti loppuviikon porukalla – suhteet kuitenkin samat sekä alkuviikosta, että loppuviikosta) 
Malvo oli tehnyt etukäteen kolmella eri resepetillä koekappaleet savilattiaosuudesta. Kuvassa pähkäillään valintaa, mikä niistä olisi kohteeseen sopivin. Kuva: Iikka Meriala

Massa tehtiin siten, että ensin sekoitettiin myllyssä sora, jonka jälkeen savi lisättiin tasaisesti soran sekaan. Vedenlisäyksellä säädettiin sopiva kosteusaste massaan, tässä kastelukannu ja sen kastelukierrosten määrä antoi hyvän suuruusluokan veden määrälle. Sopivan kosteuden saaminen massaan on hyvin keskeistä lattian onnistumiselle. Jos vettä on liian vähän, saattaa lattiasta tulla hauras jos tartuntaa ei pääse tiivistysvaiheessa tapahtumaan ja toisaalta liika kosteus taas aiheuttaa sen, että lattian tasoittaminen ei onnistu. 

Savilattiamassan valmistusta vaakamyllyllä. Kuva: Iikka Meriala

Massan kosteus testattiin pudotustestillä joka myllyllisellä, jotta massan laatu saadaan pysymään mahdollisimman tasalaatuisena. Testissä massaa otettiin pieni erä kottikärryyn, poistettiin isot kivet, muovattiin massasta käsissä pallo, joka sitten pudotettiin noin olkapään korkeudelta tasaiselle kivelle. Sen mukaan miten pallolle kävi törmäyksessä, vettä tarvittaessa lisättiin. Optimitilanteessa pallo hajoaa kolmeen isoon osaan ja sen lisäksi useaan pienempään.  

Käytännössä testaustapa todettiin varsin vaihtelevaksi sen mukaan, kuka testin teki. Parhaimmaksi tavaksi todettiin lopulta, että testaajaa ei kannata vaihtaa joka kerta, vaan pyrittiin standardoimaan testitapa tältä osin, jolloin saavutetaan todennäköisesti kosteudeltaan tasalaatuisin massa. 

Savilattiamassan valmistuksessa saven ja käytetyn hiekan suhteen lisäksi sen kosteuspistoisuus on keskeistä, jotta massan tiivistys onnistuu tavoitteiden mukaisesti. Kuvassa testataan pudotuskokeella milloin massan kosteus on kohdallaan. Kuva: Iikka Meriala
Savilattiamassan levitystä ja tasoitusta käsin ja liipan avulla. Kuvassa näkyy myös hirsien alaosaan niitattu ohut pehmuste, joka otetaan lattian tiivistyksen jälkeen pois. Tällöin hirren ja savilattian väliin jää kapea ilmarako varmistamaan, että betoniperustuksesta johtuva kosteus pääsisi haihtumaan varmemmin pois. Kuva: Iikka Meriala
Savilattia tehtiin useammassa kerroksessa, joista kukin ensin vaa’ittiin ja sen jälkeen aluksi käveltiin levykenkien avulla kasaan, jotta massa kestää paremmin tasaisena maantiivistäjällä tiivistämisen. Kuva: Iikka Meriala
Reunoilla käytettiin myös käsijunttaa. Kuva: Iikka Meriala
Pintakerroksen levykenkätanssit taas menossa. Kuva: Iikka Meriala
Ensimmäinen puoliryhmä oman kahden päivän osuutensa päätöksessä. Kuva: Malvo Tominga

Toinen puoliryhmä opiskelijoita jatkoi lattian rakennusta loppuviikosta. Meneillään vesieristyskerroksen täyttö loppuun. Kuva: Iikka Meriala
Alkuviikosta tehdyn lattian reunat oli pyramidimaisesti jätetty avoimiksi. Tässä vaiheessa pehemennettiin ja kaltevoitettiin kävelemisestä painuneita reunoja, jotta uusi ja vanha kerros tarttuisivat hyvin toisiinsa. Kuva: Iikka Meriala
Viimeistä edeltävä kerros meneillään. Kuva: Iikka Meriala
Pintakerroksen tasoitusta. Kuva: Iikka Meriala
Lattia valmiina. Kuva: Iikka Meriala
Toinen puoliryhmä poseeraa lattian valmistuttua. Savilattiatyömaan vetäjä Malvo Tominga vasemmalla. Kuva: Iikka Meriala

Yritysvierailuja, savistuccoa ja uusia sekä vanhoja savirakennuksia

Keskiviikon ohjelmana oli heti aamusta Saviukumajan historiaan, kehittymiseen ja toimintaan tutustuminen, tehdaskäynnit sekä savistucco-työpaja. Lisäksi Marko Kikas esitteli rakentamiaan savitaloja kotitilallaan.

Rasekon savirakentajaopiskelijat odottelemassa Saviukumaja OÛ :n yritysesittelyä ja historiikkia. Kerrankin liki kaikki kuvassa yhtä aikaa. Kuva: Iikka Meriala
Saviukumajan perustaja Marko Kikas piti erittäin mielenkiintoisen esitelmän yrityksen historiasta: miten yritys sai alkunsa miehestä, lapiosta ja kovasta kiinnostuksesta saveen ja luonnonmukaiseen rakentamiseen ja miten yritys kasvoi pikkuhiljaa kansainvälisesti merkittäväksi savirakennustuotteiden valmistajaksi ja alan toimijaksi. Kuvassa Marko lapionsa kanssa savikerrostuman kimpussa aivan yrityksen alkutaipaleilla. Kuva: Iikka Meriala

Marko Kikas esitteli ensin luentosalissa yrityksensä kehittymistä ja siihen vaikuttaneita tekijöitä. Oli koskettavaa tajuta taas kerran, että melkein mikä tahansa yritys alkaa aivan pienestä – ja kun motivaatiota ja intohimoa riittää – voi mikä tahansa olla mahdollista. Luennon jälkeen pääsimme vierailemaan Saviukumajan tehdastiloihin tutustumaan rakennusharkkojen ja savirappausmassojen tuotantoon.

Savistucco-työpaja alkamassa. Kuvassa valmistetaan ensin pohjakerros. Kuva: Iikka Meriala

Maksim Matt Saviukumajalta opasti opiskelijoita savistuccon valmistuksen saloihin. Kuva: Iikka Meriala
Savistuccoa valmiina – lopputulos, joka sai monen innostumaan kyseisestä pintakäsittelytekniikasta. Kuva: Iikka Meriala
Lounas nautittiin Mooste Viinavabrikissa, jonka restaurointiin on käytetty myös savirappauksia sisäsitiloissa. Kuva: Iikka Meriala
Marko esitteli myös oman tilansa rakennukset, joista kuvassa oleva on ensimmäiseksi rakennettu, jossa on pyritty edullisiin ratkaisuihin. Talossa on kokeiltu myös erilaisia savirakennustekniikoita. Kuva: Iikka Meriala
Markon kaksi uudempaa taloa, joista kauempana oleva rakenteilla. Kuva: Iikka Meriala
Seinään jätetyn totuusikkunan kautta paljastuu, että savirappauksen alla perusrakenteena on liukuvaluna toteutettu kevytsavitekniikka paikallisin materiaalein. Kuva: Iikka Meriala
Seinärakenteissa kokeiltu erilaisia kevytsaviratkaisuja mm. harkkoina sekä liukuvaluina. Kuva: Iikka Meriala

Torstaina iltapäivällä ehdittiin vielä vierailemaaan Malvon johdolla muutamilla savirakennuskohteilla sekä Tartossa, joista seuraavassa muutamia kuvia.

Karilatsin ulkoilmamuseon rakennuksien joukossa on myös taustalla näkyvä massiivisavitekniikalla toteutettu talo, jossa mielenkiintoisena piirteenä on liukuvalutoteutuksen yhteydessä toteutettu seinän sisään ilmanvaihtokanavisto. Kuva: Iikka Meriala
Upea vanha ulkorakennus, jossa kauniisti yhdistetty luonnonkivimuurausta ja massiivisavitekniikkaa. Kuva: Iikka Meriala
Korjausrakentamiskohteessa Malvo esitteli vähän aikaa sitten savirapattua seinäpintaa. Kuva: Iikka Meriala
Tartossa ehdittiin vielä tutustumaan Krohwin OÛ :n, jossa saimme kuulla esittelyn savirakennusalan yrityksen toiminnasta ja saimme hienon esimerkin siitä, miten työtilat kannattaa järjestää. Kuvassa ollaan menossa studiolle, mutta ikävä kyllä kunnollista sisäkuvaa ei sieltä tullut otettua. Kuva: Iikka Meriala

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: