Olen siis 17 vuotias kone- ja tuotantotekniikan opiskelija toisella vuodella, ja olen valinnut KV-polun. Tässä blogissa kerron ajatuksia, suunnitelmia ja toiveita KV jaksolle.

Kuva: Simo Räsänen
Olen ajatellut kohde maaksi Norjaa. Siellä hitsaus teollisuutta on paljon ja työ on oikeasti haastavaa ja vaarallista. Öljynporauslautalla työ olisi juuri sellaista mitä toivoisin tulevaisuudelta, ja Norjan maisemat sekä vuoristot ovat mielessäni koko ajan. Norjassa on kyllä huonojakin puolia… Esimerkiksi verot ja asumiskulut ovat todella korkeita.
Toivoisin KV-jaksolta työkokemusta, kulttuurien oppimista ja elämistä omillaan. Oletan että KV-polusta olisi hyötyä tulevaisuuden työnhakuun. Voisin myös jäädä työskentelemään ulkomaille jos maailmantilanne sen sallii. Keikkatyö ulkomailla ei haittaisi yhtään, vaan päinvastoin olisi kiinnostavaa ja siistiä.
KV-polulla opetetaan ja valmistellaan ulkomaille lähtöä. Tarkistetaan että englanti, äidinkieli ja muut tärkeät taidot on tallella. Täällä otetaan myös selvää kohdemaasta ja valmistaudutaan kaikkiin käänteisiin. Esim asumiskulut ja matkakulut selvitetään, ja niille löydetään tukea.
Sitten kun kurssi loppuu, kerron seuraavista vaiheista ja tapahtumista. Kuullaan silloin!
Vastaa