Chiang Mai, Thaimaa

Prime Square Hotel aula sisältäpäin.

Blogin kaikki kuvat ovat itse otettuja, Jenna Juutilainen.

Saapuminen Chiang Maihin sekä töiden aloittaminen

5.3.2023 Finnairin kone saapui 12,5 tunnin lennon jälkeen Bangkokkiin, josta myöhemmin illalla jatkolento lennätti minut, sekä kaksi muuta opiskelijaa sekä heidän opettajan Chiang Main lentokentälle. Vaihtoehto lentämiselle sisämaan lennolle olisi ollut, toiset 12 tuntia junalla, mutta päätettiin valita lento sujuvuuden takaamiseksi koko porukalle. Prime Square Hotelliin saapuessa sain huoneen Superior King luokasta kolmannesta kerroksesta. Kaupunki näkymä sekä jääkaappi, ei voi valittaa! Hotelli oli siisti, keskeisellä sijainnilla, pieni, skandinaavinen sisutukseltaan ja sisälsi uima-altaan, kuntosalin sekä puutarhan.

Työt alkoivat maanantaina ja silloin viimeistään selvisi työtehtäväni, nimittäin avustaminen hotellin vastaanotossa. Työpaikkaohjaajani Shama otti esimerkillisesti koppia perehdyttämisestäni, lisäksi hän osaa täydellisesti englantia. Alkuun huomasin eroavaisuuksia suomalaiseen työkulttuuriin nähden eleellisessä kohteliaisuudessa ihmisten välillä sekä sen, että asiat respassa voi hoitaa yhdessä ja avoimesti selvittäen jotakin asiaa muiden työkavereiden kanssa, vaikka asiakas olisi läsnä. Pääasiassa hotelissa käytettiin thaita kommunikaatiokielenä, englanti oli yhteinen joidenkin asiakkaiden, respan ja meidän harjoittelijoiden välillä. Suomea puhuttiin taas meidän suomalaisten kesken, mutta näiden kolmen kielen yhteensovittaminen oli oikeastaan aika hauskaa. Jostakin syystä (yksi syy lienee se, että työskentelin respassa, eli hotellin infossa) minä olin heti alkuun meidän opiskelijoiden sekä hotellin työntekijöiden keskeinen viestinvälittäjä ja huoltaja. Sain vahvistusta ajatukselle, että sovin vastaavanlaisiin tilanteisiin sekä sosiaaliseen työhön!

Meikäläinen vastaanotossa. Kasvomaski tuli olla sekä sinisenvärinen työasu.
Näkymä tiskin takaa pääoville ja ulos puutarhaan.

Työntekoa vastaanotossa sekä muualla hotelilla

Ensimmäinen viikko meni tutustuessa talon tapoihin sekä työkavereihini. Kaksi muuta opiskelu/matkakaveriani työskentelivät eräässä koulussa, mutta majoittuivat tässä hotelissa. Minä olin respassa ja yksi opiskelija ravintolan puolella keittiössä, joten tutustuin hyvin myös kokkeihin ja tein töitä myös ravintolan puolella, omatoimisesti. Järjestelin paikkoja, pyyhin pöytiä sekä valmistelin paikkoja aamupalaa varten. Hotellin vastaanotossa pääasialliset työtehtäväni olivat avustaa sisään- sekä uloskirjauksessa asiakkaita. Järjestelin papereita ja käytin tietokoneita asioiden hoitamisessa. Erityisen kiire ei missään vaiheessa ollut, joten aikaa jäi tutustumiseen.

Kaikki pakolliset kirjalliset paperit, työpäivät sekä ajat käytiin yhdessä läpi asianomaisten kanssa ja niihin pystyi itse vaikuttamaan. Työskentelin lähinnä maanantaista perjantaihin aamu kahdeksasta iltapäivä kahteen. Rytmi ja työtehtävät tulivat nopeasti tutuiksi. Mikä tärkeintä, oli aikaa ja hyvä ympäristö jutella, kysyä ja oppia puolin ja toisin työhön ja vapaa-aikaan liittyvistä asioista. Tämä johti minua myöskin kerroksille ja sain tutustua huonesiivoukseen ja autoin huoneiden siivouksessa ja ylläpidossa! Se oli mukavaa ja näin sain entistä suuremman kuvan hotelissa työskentelystä. Tähän asti hyvä reissu, paljon opittu ja varmasti jatkuukin niin seuraavat viikot.

Työkavereitani

-Jenna-

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: